Location: Pääkaupunkiseutu

Alltime Kiinteistöpalvelut on voittanut Espoon kaupungin kilpailutuksen Länsi-Espoon alueen kiinteistöjen kunnossapidosta. Kolmen vuoden pituisen sopimuksen arvo on yli 0.5 miljoonaa euroa vuodessa ja siihen kuuluvat Soukan, Kivenlahden, Meritornin, Laurinlahden sekä Espoonlahden alueet. Alltime on ennestään hoitanut Espoon kaupungin Pohjois-Espoon alueen kiinteistöjä.

”Alltime oli meille ennestään tuttu toimija, kun olemme tehneet yhteistyötä Leppävaaran alueella jo muutaman vuoden ajan. Aikaisempi yhteistyö helpottaa puolin ja toisin, kun toimintatavat ja periaatteet ovat ennestään tuttuja,” sanoo Espoon Tilapalvelut-liikelaitoksen palvelutuotantopäällikkö Taneli Kalliokoski. ”Kiitän luottamuksesta koko porukkamme puolesta. Olemme todella innoissamme päästessämme yhä laajemmin edistämään espoolaisten sujuvampaa arkea,” kertoo Alltimen Etelä-Suomen aluepäällikkö Sami Karimerto. ”Vahvistunut asemamme mahdollistaa yhä paremmin paikallisten ja laadukkaiden kiinteistöpalvelujen tarjoamisen kaikkialla Espoossa.”

Sopimuksen piiriin kuuluu mm. kiinteistöjen tekninen huolto, ulkoalueiden kunnossapito, vihertyöt, talvikunnossapito sekä kiinteistöjen pienkorjaukset Espoon kaupungin kiinteistöissä. Näihin lukeutuu esim. kouluja, päiväkoteja ja hoivakoteja. ”Työt ovat lähteneet reippaasti käyntiin. Teimme kattavat suunnitelmat ja järjestelimme organisaatiotamme siten, että pystyn keskittymään Espoon alueen kiinteistöpalvelujen työnjohtoon,” kertoo Alltimen Espoosta vastaava työnjohtaja Mikko Niemi. ”Tavoitteenamme on olla täälläkin ennakoiva ja ketterä kumppani, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä.”

Lisätietoja:

Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alltime Group 
antti.kalske@alltime.fi
puh. 040 569 1534

Sami Karimerto, aluepäällikkö, Alltime Kiinteistöpalvelut 
sami.karimerto@alltime.fi
puh. 041 732 0977

Alltime lyhyesti:

Alltime hoitaa kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä, Hangosta Inariin. Alltimen tavoitteena on olla ennakoiva ja välittävä kumppani, joka helpottaa asiakkaiden elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 37 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 300 ihmistä. Sen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Alltimen omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.

Alltime vahvistaa asemaansa pääkaupunkiseudun kiinteistöpalveluissa hankkimalla R. Asikainen Oy:n ja Kiinteistöpalvelu J. Partanen Oy:n kiinteistöpalveluliiketoiminnat. Hankittavien liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 2.3 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja niissä työskentelee yhteensä 17 henkilöä, jotka siirtyvät kauppojen myötä osaksi Alltime Kiinteistöpalveluja. R. Asikainen Oy:n toiminta on keskittynyt erityisesti Itä-Helsingin alueelle, kun taas J. Partanen Oy:n kohteet painottuvat Espooseen ja Helsingin keskustaan.

”On hienoa päästä toivottamaan tervetulleeksi uusia osaajia joukkoomme, jotka täydentävät erinomaisesti Alltime Kiinteistöpalveluiden paikallista tuotantokykyä pääkaupunkiseudulla,” kommentoi Alltime Groupin toimitusjohtaja Juha Murtopuro. ”Samalla yritysostot tukevat kasvutarinaamme. Tavoitteemme on rakentaa Alltimesta johtava valtakunnallinen ja Pohjoismainen rakennetun elinympäristön kunnossapitäjä. Tähän pyrimme kehittämällä omaa toimintaamme, vahvalla orgaanisella kasvulla ja yritysostojen kautta.” 

“Asiakkaiden kannalta näen tämän positiivisena muutoksena, sillä osaava henkilökuntamme jatkaa, samalla kun Alltime tuo uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaa,” sanoo R. Asikainen Oy:n toimitusjohtaja Aimo Skantz. ”Olemme pyrkineet olemaan aina suoraselkäisiä ja sanojemme mittaisia. Minulle oli tärkeää löytää nämä arvot jakava kumppani, ja siksi olenkin tyytyväinen juuri Alltimen tullessa jatkamaan toimintaamme,” kommentoi puolestaan Kiinteistöpalvelu J. Partanen Oy:n toimitusjohtaja Jari Partanen.

Lisätietoja:

Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group
juha.murtopuro@alltime.fi
puh. 040 414 1007

Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alltime Group
antti.kalske@alltime.fi
puh. 040 569 1534 

Alltime lyhyesti:

Alltime Kiinteistöpalvelut on osa Alltime Group -konsernia. Me hoidamme kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infran kunnossapidon maalla ja vesillä, Helsingistä Tunturi-Lappiin. Toimimme ennakoivana ja luotettavana kumppanina asiakkaillemme, jotta ihmisten arki elinympäristöissämme olisi sujuvaa ja turvallista. Alltime Groupin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 31 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 300 ihmistä. Visionamme on kasvaa Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Alltimen omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB-Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.

1 2 3