Avainsana: Kiinteistöpalvelut

Timo Lehtisen kiinteistönhoitajan työ Alltimella Lahdessa alkaa päivittäin päättäväisesti: töissä mennään eikä meinata. Kaloreita kuluu ja hiki saa valua. Kiinteistönhoitajan työ on hektistä ja kausiluonteista. Ajan hermolla pysyminen ja toimenpiteiden avaaminen asiakkaille ovat Lehtisen mukaan tärkeitä taitoja, jotka hän on lähes 30-vuoden urallaan oppinut. Asiakas onkin palkinnut Lehtisen kiinteistönhuoltotehtävistä useaan otteeseen. 

Kerro hiukan taustastasi.

Synnyin Lahdessa mutta olen asunut Hollolassa kolmivuotiaasta asti. Valmistuin alun perin ilmastointiasentajaksi, mutta 1990-luvun lopulla alan töitä ei ollut tarjolla. Päädyin sen sijaan silloisen appiukon omistamaan kiinteistönhoitoyritykseen talonmiehen kesälomasijaiseksi. Työ vaikutti mielenkiintoiselta, vaikken tiennyt alasta yhtään mitään. Opiskelin sitten itse työn ohessa, koska into ja halu oppia asioita työstä olivat kohdillaan. Ystäväni houkutteli minut vuosia opiskelemaan alan ammattitutkinnon, joista suoriuduin nopeasti. Perusasiat olivat pitkän työhistorian ansioista jo hyvin hallussa, joten tutkintopaperien saaminen oli lähinnä muutamista tenttisuorituksista kiinni. Kun Alltimelta soitettiin, olin tyytyväinen, että minulla oli paperit kourassa, vaikka todellisuudessa ammattitaito hankitaan kentällä.  

Miten päädyit Alltimelle ja kauanko siitä on aikaa?

Aloitin Alltimella vuonna 2016. Lahteen perustetun Alltimen yksikön silloinen huoltopäällikkö soitti minulle ja pyysi töihin. En miettinyt myöntävää vastausta hetkeäkään. Olin kuullut, että Lahteen on jalkautumassa uusi kiinteistöhuoltoyritys ja olin valmis siirtymään uuteen, ketterään kasvuorganisaatioon.   

Millaista on kiinteistönhoitajan työ Alltimella Lahdessa? Mitä tehtäviisi kuuluu?

Kiinteistönhoitajan työ Alltimella Lahdessa on erityisen kausiluontoista ja ajoittain hyvin hektistä. Talvi työllistää todella paljon ja keväällä taas hiekoitukset. Päivä alkaa yleensä työpäivän suunnittelulla kahvikupin ääressä hallilla. Tällä hetkellä minulla on vain yksi asiakas, jonka kohteita hoidan. Suurin osa on taloyhtiöitä – mukana on myös muutama palvelutalo. Talvella lumi sanelee sen päivän, ja jopa kahden seuraavan, työt. Asiakas ja palvelusopimus määrittää myös työn sisältöä mutta minulla on aika vapaat kädet suunnitella työt. Päivittäisiin tehtäviin voi kuulua rautakaupassa käynti ja tavaroiden ostaminen, taulunkiinnitykset, lehtien poisto jne.  

Mikä on parasta kiinteistönhoitajan työssä?

Kiinteistöhoitoalalla työ on hyvin liikkuvaa ja lisäksi vaihtelevaa: on sisätöitä ja ulkotöitä. On vapaus tehdä töitä itsenäisesti ilman, että joku hengittää niskaan. Tosin tämänhetkinen asiakas seuraa työtäni hyvin tarkasti: tekee pisteytystä ja laadunarviointia ympäri vuoden. Parhaimmat pisteet saaneet kiinteistönhoitajat palkitaan vuosittain ja olenkin päässyt palkintosijalle jo kuutena vuotena.    

Mikä on ollut mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?

Eräs asukas uhkasi kerran kutsua poliisit, kun en ollut kolannut lunta riittävän nopeasti. Vaikka negatiivinen palaute ei ole harvinaista ja kiitos on kiven alla, tuollaiset tilanteet jäävät jo mieleen. Tässä työssä on helpompi, jos ei paina toisten tunnekuohuja muistiinsa.  

Mitkä taidot ovat tärkeitä kiinteistönhoitajan työssä?

Hyvä ulosanti on kiinteistönhoitajan ammatissa tärkeääAsiakkaille ja asukkaille täytyy osata kertoa, mitä tehdään ja miksi – tai miksi jotakin ei tehdä juuri nyt. Palvelualalla ei kuitenkaan tarvitse sietää naljailua tai provosointia. Omanarvontunnosta on pidettävä kiinni. Kädentaitoja tarvitaan tietenkin ja halua oppia uutta. Kiinteistötekniikka sähköistyy ja automatisoituu koko ajan, joten ajan hermolla pysyminen on välttämätöntä. 

Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi?

Kiinteistönhoitajan työ on ammatti, jossa on vapaus käyttää omaa ammattitaitoa sekä arviointikykyään. Se, se että itse saa priorisoida päivän työt.  Kun lähden aamulla töihin, vaihdan ”työmoodiin”, jossa fyysinen ja henkinen tila jää kotiin. Töissä mennään eikä meinata. Kun pistää parastaan, niin pääsee lopulta helpoimmalla. Ammattiylpeys ajaa eteenpäin.  

Miksi viihdyt juuri Alltimella?

Täällä on hyvä ilmapiiri ja mukavat työkaverit. Kiinteistönhoitajan työ Alltimella antaa vapauden tehdä omaa työtä.

Millaisen kultaisen vinkin antaisit kiinteistönhoitajan työtä tekeville?

Olen aina sanonut, että tämä ei ole laiskan henkilön hommaa. Ihmisillä on hyvin väärä käsitys huoltohenkilöiden töistä. Jos hikeä pelkää, niin silloin ala kannattaa unohtaa. Lapset ovat muutaman kerran olleet mukanani Lapsi mukaan töihin -päivässä ja ymmärtäneet jälkikäteen, miksi otan aina päiväunet töiden jälkeen. Työ on hyvin kuluttavaa – etenkin talvella lumitöissä. Saatan neljässä tunnissa kuluttaa 2000 kaloria. Silloin kannattaa muistaa syödä usein. Pidän itse autossa koko ajan jotain ruokaa. Kropasta kannattaa pitää hyvää huolta: liikkua, jumpata tai vain venytellä. 


NÄIN TIMO HOITAA TÄMÄN   

Vapaa- aika:  Vapaa-aikansa Timo hoitaa talvella pelaamalla jääkiekkoa kolme kertaa viikossa ja kesällä pyöräillein. Vapaa-aika hoituu myös takan ääressä sohvalla mietiskellen.

Selviytyminen autiolla saarella: Selviytyäkseen Timo ottaisi mukaan taskulampun, tulitikut ja kopan olutta.  

Ystävän yllättäminen: Ystävän yllättämisen Timo hoitaa menemällä tämän ikkunan taakse huutamaan. ”Näin kävi juuri. Ystävä yllättyi kyllä – tai ehkä pelästyi”, Timo kertoo. 

Kiinteistönhoitajan työ Alltimella Lahdessa alkaa varikolta.
Kuva: Timo Lehtinen Alltimen Lahden yksikön pihassa valmiina aloittamaan työpäivänsä.  

Haluaisitko sinäkin työskennellä palveluesihenkilönä Alltimella? 

Alltime tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia puhtaustausalalla ja siivouksen parissa ympäri Suomen. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja liity osaksi tiimiämme. 

Katso avoimet työpaikat 

Lähetä avoin hakemus 

Tutustu myös muihin urakertomuksiimme


Lataa lisää

Hartwallin Lahden panimo on yksi Päijät-Hämeen suurimmista teollisista tuotantolaitoksista. Noin 30 hehtaarin tehdasalue, jopa 100 lastauslaituria ja 350–400 työntekijää asettavat poikkeuksellisen korkeat vaatimukset ulkoalueiden kunnossapidolle elintarviketeollisuudessa. Alltime on vastannut panimoalueen ulkoalueiden kunnossapidosta kesästä 2025. Tulokset näkyvät niin panimon arjessa kuin auditoinneissa.

Ulkoalueiden kunnossapito elintarviketeollisuudessa vaatii tinkimätöntä laatua

Hartwallin Lahden panimon piha-alue ei ole tavanomaisimmasta päästä. Alue on laaja, monimuotoinen ja jatkuvassa käytössä: kallioita, suuria hallirakennuksia, lastausalueita, nurmialueita ja liikennettä ympäri vuorokauden. Samalla kyse on elintarviketeollisuuden kohteesta, jossa siisteys ja puhtaus ovat suoraan yhteydessä tuoteturvallisuuteen.

Panimon ulkoalueiden kunnossapito voidaan nähdä jatkona tuotantotiloille, joiden kunnossapidossa on nollavirhetoleranssi. Samalla periaatteella lastaus- ja purkualueiden, tuotannon sisäänajojen sekä jalankulkualueiden on oltava jatkuvasti turvallisia ja puhtaita – tuotanto ei saa keskeytyä.

”Laatu on meille ihan ykkösasia. Lähdimme viime vuonna tavoittelemaan entistä laadukkaampaa kunnossapitoa tehtaan ulkoalueille. Jokaisen lastauslaiturin alunen pitää olla täysin puhdas: ei hiekkaa, ei roskia, ei puusilppua”, kertoo Hartwallin kunnossapidosta vastaava Facility Manager Juuso Soini.

Talvikunnossapidossa esimerkiksi lumilogistiikka on tarkasti hallittua: lunta ei varastoida tuotannon läheisyydessä, vaan se kuljetetaan pois. Elintarviketeollisuuden vaatimukset korostuvat myös kesäkaudella, jolloin piha-alueiden pesut, pölynhallinta ja pintojen kunnon seuranta ovat osa hygienian ja työturvallisuuden varmistamista. Samalla raskas liikenne, henkilöstö ja hätäajoneuvot liikkuvat samoilla alueilla, mikä edellyttää selkeitä ajolinjoja, näkyvyyttä ja esteettömyyttä.

”Kokemukset ovat olleet rehellisesti sanottuna äärimmäisen hyvät. Alltimea on kehuttu meillä paljon: nurmikon leikkuusta, pihan siisteydestä ja nyt myös talvikunnossapidosta. Pelkkää positiivista palautetta”, Soini kertoo.

Aurauskalustoa Hartwallin panimon ulkoalueella, jossa Alltimen kunnossapito tukee elintarviketeollisuuden laatuvaatimuksia
Kuva: Alltimen aurauskalustoa Hartwallin Lahden panimolla, jossa puhtaat ja turvalliset lastausalueet tukevat elintarviketeollisuuden korkeita laatuvaatimuksia. Ulkoalueiden kunnossapito elintarviketeollisuudessa ei ole tukitoiminto, vaan osa tuotantoketjua.

Ulkoalueiden kunnossapito: luotettavuus näkyy lopputuotteessa

Hartwall kilpailuttaa ulkoalueiden kunnossapidon kolmen vuoden välein. Vuoden 2025 kilpailutuksessa Alltime erottui edukseen useiden tarjoajien joukosta.

”Meille tärkeää oli paikallisuus Lahden alueella, luotettavuus ja rehellisyys. Se, että kumppani on riittävän suuri ja kykenevä hoitamaan tämän mittaluokan kokonaisuuden, painoi myös paljon”, Soini kuvaa.

Soini arvostaa henkilökohtaisesti palvelutuottajan toiminnassa täsmällisyyttä ja asennetta.

”Täsmällisyys on minulle sitä, että ei tehdä puolivaloilla vaan tehdään tarkasti ja hyvin – silloin kaikki ovat tyytyväisiä ja laatu on hyvää.”

Soini uskoo, että laatu syntyy kokonaisuudesta. Kun paikat pidetään puhtaina, vähennetään tuholaisriskejä ja ylläpidetään laatua, mikä näkyy lopulta myös lopputuotteen ostajalle.

Hartwallilla tehdään vuosittain laaja, ulkopuolisen tahon suorittamia auditointeja, jossa myös piha-alueet ovat merkittävässä roolissa. Vaikka erillistä kunnossapidon asiakaskyselyä ei ole, Alltimen suoriutumista arvioidaan säännöllisissä kvartaalipalavereissa sekä logistiikan palautteen kautta.

”Ensimmäiset kuusi kuukautta ovat osoittaneet, että tämä oli erittäin hyvä valinta. Isot peukut.”

Altimen työntekijä seisoo Hartwallin panimomyymälän edessä.
Kuva: Hartwallin oma tehtaanmyymälä löytyy panimon vierestä ja on myös osa Alltimen kunnossapitoaluetta.  

Alltimen kunnossapito vapauttaa aikaa

Yksi merkittävimmistä Alltimen tuomista muutoksista näkyy Juuso Soinin omassa arjessa.

”Oma työni on helpottunut todella paljon. Aiemmin jouduin itse tarkistamaan piha-alueita. Nyt voin luottaa siihen, että paikat ovat kunnossa. Ja kun sisäisissä auditoinneissamme tulee jatkuvasti positiivista palautetta pihoista, se tuntuu tosi hyvältä.”

Tulevaisuudessa Hartwall näkee mahdollisuuksia helpottaa myös kunnossapitotyöntekijöiden arkea teknologian kautta.

”Ollemme miettineet esimerkiksi robottiruohonleikkurien mahdollisuutta isoille nurmialueille. Silloin nurmikot olisivat koko ajan tasaisessa kunnossa ilman, että aina tarvitsee erikseen kutsua tekijää paikalle”, Soini pohtii.

Teknologian rooli nähdään ennen kaikkea arjen sujuvoittajana ja laadun varmistajana – ei korvaamassa ihmistyötä, vaan tukemassa sitä.

”Kun perustaso on kunnossa ja kumppani luotettava, voidaan alkaa miettiä, miten automaatio ja uudet ratkaisut vievät tekemistä vielä pidemmälle.”

Tutustu myös näihin referenssikertomuksiimme

Lataa lisää

Oulussa työskentelevä Kimmo on kiinteistönhoitaja, joka viihtyy vaihtelevassa työssä. Hänelle tärkeää on käytännöllisyys, käsillä tekeminen ja tulos, jossa näkee työnsä jäljen konkreettisesti. Useampaa ammattia kokeilleena ja monipuolisen työhistorian jälkeen hän on löytänyt paikkansa Alltimelta – arjessa, jossa vaihtelevat huoltotyöt, asiakaskohtaamiset ja toimiva tiimityö.

Kerro hiukan taustastasi.
Olen ollut töissä monenlaisissa tehtävissä ja suorittanut kolme tutkintoa. Aluksi opiskelin putkiasentajaksi, sen jälkeen metsäkonekuskiksi ja sitten vielä kiinteistönhoitajaksi. Kesti jonkin aikaa löytää työ, jossa viihdyn. En muista tarkalleen miten kiinnostuin kiinteistönhoitajan töistä mutta kaipa se alan tarjoama laajuus ja työn vaihtelevuus alkoi kiinnostaa.

Miten päädyit Alltimelle ja kauanko siitä on aikaa?
Muutin vuonna 2019 alueelle, jossa Alltimella oli eräs vanhainhoitokoti huollettavana. Pihalla oli usein kalustoa ja näin henkilöstöä kulkemassa Alltimen takit päällä. Siitä tuli jotenkin sellainen olo, että tuolla olisi mukava olla töissä. Vuonna 2020 laitoin hakemuksen, pääsin haastatteluun ja sain paikan.

Mitä kiinteistönhoitajan tehtäviisi Alltimella kuuluu? Milaista on arkesi?
Työskentelen kiinteistönhoitajana As Oy -kohteissa. Vastaan kiinteistöjen kunnossapidosta ympäri vuoden: talvisin teen hiekoitus- ja lumitöitä, ja vuodenajasta riippumatta hoidan asukkaiden huoltopyyntöjä. Työt voivat liittyä esimerkiksi vuotaviin hajulukkoihin, tukkeutuneisiin wc-istuimiin tai asuntojen lämpötilaongelmiin. Hoidossani olevissa taloyhtiöissä on tyypillisesti 60–80 asuntoa, ja lisäksi vastuullani on yksi kauppakeskus.

Mikä on parasta kiinteistönhoitajan työssä?
Tässä työssä on hyvä tasapaino ulko- ja sisätöiden välillä, samoin yksin tehtävän työn ja ihmisten kanssa toimimisen välillä. Työ on vaihtelevaa, ja pääsee tekemään käsillään – se on itselleni tärkeää.

Mikä on ollut mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?
Viiden vuoden aikana on sattunut kaikenlaista. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista oli, kun lähes 100-vuotias asukas oli tiputtanut silmälasinsa wc-pönttöön ennen asiointiaan. Työ piti hoitaa käsin, mikä vähän puistatti, mutta lasit saatiin pelastettua. Mieleen painuu ja lämmittää myös, kun asiakkaat kehuvat tai kiittävät. Kehuja tulee harvoin mutta kiitoksia enemmän juuri näin joulun alla. Asukkaat antavat esimerkiksi lahjaksi suklaapaketin tai isännöitsijät muistavat kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä.

Mitkä taidot ovat tärkeitä kiinteistönhoitajan työssä?
Asiakkaan ja asukkaan kuunteleminen on kaikkein tärkeintä. Kaikkea ei aina voi ratkaista heti, mutta läsnäolo ja kuulluksi tuleminen merkitsevät paljon. Käytännöllisyys on myös keskeinen taito: vastaan tulee jatkuvasti tilanteita, joita ei ole aiemmin tehnyt, ja ne täytyy selvittää. Tässä työssä pärjää, kun uskaltaa tarttua toimeen.

Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi?
Työn jäljen näkeminen ja se, että saa huoltopyyntöjä kuitattua listalta. Työn konkreettisuus motivoi minua ja se, että saa hoidettua paljon ratkaistavia asioita. Asiakaskohtaamiset ovat myös mieluisia ja motivoivia – työkaverit toki myös. Alueellani Oulussa meillä on hyvä yhteistyö ja se auttaa jaksamaan arjessa.

Miksi viihdyt juuri Alltimella?
Tässä työssä työmääriä on usein vaikea ennustaa ja silloin toimiva tiimi sekä selkeät toimintamallit ovat tärkeitä. Alltimella nämä asiat toimivat hyvin. Aluksi oma tieni oli jotenkin kivinen, mutta nyt olen juurtunut tänne kunnolla. Meillä on myös hyvä työterveyshuolto, jota arvostan.

Millaisen kultaisen vinkin antaisit kiinteistönhoitajan työtä tekeville?
Kuuntele asiakasta. Asiakas on aina oikeassa, vaikkei olisikaan. Reagointi työpyyntöihin ajoissa on kullanarvoista, aivan kuten käytännöllinen ote työhön.


NÄIN KIMMO HOITAA TÄMÄN   

Vapaa- aika:  Kimmon vapaa aika hoituu hoitamatta, sillä hän on neljän pienen lapsen isä – ”lapset hoitavat vapaa ajan hänen puolestaan”.

Selviytyminen autiolla saarella: Hoitaisi selviytymisen ottamalla mukaan ruokaa, vettä ja perheensä.

Ystävän yllättäminen: Veisi ystävän syömään: sellainen varmasti yllättäisi eleenä, koska Kimmo itse ei pidä yllätyksistä.

Kimmo Kantola seisoo Oulun tuomiokirkon edessä
Kimmo hiekoistustöissä Oulun tuomiokirkon edessä.

Haluaisitko sinäkin työskennellä palveluesihenkilönä Alltimella? 

Alltime tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia puhtaustausalalla ja siivouksen parissa ympäri Suomen. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja liity osaksi tiimiämme. 

Katso avoimet työpaikat 

Lähetä avoin hakemus 

Tutustu myös muihin urakertomuksiimme


Lataa lisää

Helsingin keskustakirjasto Oodi kuuluu nyt niihin arvokohteisiin, joiden kiinteistöhuollosta ja ulkoalueiden hoidosta Alltime vastaa. Helsingin kaupungin kanssa solmittu sopimus kattaa myös Annantalon ja Hakasalmen huvilan, jotka yhdessä Oodin kanssa muodostavat merkittävän osan Helsingin kulttuurirakennusten kokonaisuutta. 

Oodi on yksi Helsingin ja koko Suomen tunnetuimmista rakennuksista – arkkitehtuurin maamerkki ja avoin kaupunkitila, jossa vierailee päivittäin jopa kymmenisen tuhatta kävijää. Sen ylläpito vaatii jatkuvaa huolellisuutta, teknistä osaamista ja ymmärrystä rakennuksen monimuotoisesta käytöstä. 

“Meille on tärkeää, että viestintä ja vuorovaikutus palvelutoimittajan kanssa toimivat. Tähän mennessä yhteistyö on sujunut moitteetta”, kertoo Robert Seitovirta, Oodin mediakulttuuri yksikön päällikkö. 

Alltimen henkilökuntaa Oodin kirjastossa
Keskustakirjasto Oodi on kaikille avoin julkinen tila Helsingin sydämessä. Oodissa voi vapaasti viettää aikaa ja käyttää kirjaston lukuisia palveluita. 

Annantalo, lasten ja nuorten taiteen talo, sekä historiallinen Hakasalmen huvila edellyttävät nekin erityistä kiinteistönhoidon osaamista. Nämä kulttuurirakennukset yhdistävät päivittäisen käytön, tapahtumatoiminnan ja kulttuurihistorialliset arvot, jotka asettavat kiinteistöhuollolle korkeat vaatimukset. 

Annantalo, lasten ja nuorten taiteen talo – Alltimen huollossa
Annantalo on lapsille, nuorille ja aikuisille omistettu taidekeskus Helsingin keskustassa, jossa voi käydä kursseilla, tapahtumisissa, näyttelyissä tai nauttia kahvilan tarjoiluista.  

Kohteiden yhteinen pinta-ala on yli 15 000 neliömetriä, ja ne palvelevat vuosittain satoja tuhansia kävijöitä. Alltime vastaa kiinteistöjen päivittäisestä huollosta, teknisten järjestelmien toimivuudesta sekä ulkoalueiden siisteydestä ja turvallisuudesta vuoden ympäri. 

“Oodin kaltaisen kohteen ylläpito edellyttää ennakoivaa ja joustavaa kiinteistöhuoltoa. Olemme ylpeitä siitä, että saamme olla mukana pitämässä Oodin ja muiden kohteiden arjen toimivana”, sanoo Tommi Rintala, Alltimen aluejohtaja, etelä. 

Alltime on pitkään toiminut Helsingin kaupungin kumppanina ja vastaa erilaisten julkisten ja kulttuurikohteiden huollosta ja alueurakoista. Oodin, Annantalon ja Hakasalmen huvilan kiinteistöhuoltosopimus astui voimaan 15.9.2025. 

Alltimen ylläpitämä Hakasalmen huvila Helsingissä
Hakasalmen huvila valmistui vuonna 1847 ja se edustaa harvinaista empire-ajan huvila-arkkitehtuuria. Huvila on tunnettu vaihtelevista näyttelyistään, kauniista kahvilastaan sekä pitkästä historiastaan.  Kuva: Joneikifi / Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0 
(Lähde: commons.wikimedia.org/wiki/File:Hakasalmen_huvila_2020-04-19.jpg) 

Aiheeseen liittyvää

Kiinteistöhuolto perustuu osaavaan henkilöstöön - siksi Alltime kiinteistöpalvelut
Kiinteistöpalvelut

Kiinteistöhuolto, johon voit luottaa. Meillä on laaja skaala omaa osaamista kiinteistöpalveluista, sekä hyviä yhteistyökumppaneita.

Alltime kiinteistöhuolto Helsinki on huoltoyhtiö taloyhtiöille, yrityksille ja kaupungille
Kiinteistöhuolto Helsinki

Alltimen Helsingin kiinteistöhuolto palvelee sekä taloyhtiöitäettä yrityksiä kaikissa kiinteistöpalveluissa. Stadin asiakaspalvelumme sijaitsee Viikin Hernepellonkujalla, mistä käsin hoidamme myös asukkaiden avaintenluovutuksia.

Toimiala: Asumisoikeusasuminen

Asiakas: HASO – Helsingin Asumisoikeus Oy

Palvelut: Kiinteistöhuolto

Helsingin Asumisoikeus Oy HASO on Helsingin suurin ja Suomen neljänneksi suurin asuntojen lukumäärissä mitattu asumisoikeusyhtiö. Kohteita on yhteensä 122 (2/2025) ja asukkaita noin 12 000 (02/2025). Hason verkostoon kuuluu asiantuntevia toimijoita niin asiakaspalvelun, kiinteistöhuollon, siivouksen kuin viherhoidon aloilta. Alltimen vastuulla on kiinteistöhuolto 2/3-osassa Hason kohteista. Tässä ympäristössä kiinteistöhuolto on enemmän kuin lumenaurausta ja ovenkahvoja: se on prosessori, joka pitää asukkaan arjen liikkeessä ja ohjaa oikean tekijän paikalle silloin, kun tehtävä ei kuulu huollolle.

Miten Alltime valikoitui palveluntuottajaksi?

Alltime on toiminut Hason kiinteistöhuoltokumppanina kesästä 2024. Julkisessa kilpailutuksessa otettiin vertailussa huomioon muiden tekijöiden ohella myös laatu ja vastuullisuus: henkilöstön hyvinvointi ja työterveys, ympäristökäytännöt, jätteiden käsittely, haltuunoton suunnitelma ja sopimuskauden aikainen laadunvarmistus.

”Haltuunotto oli hyvin resursoitu ja organisoitu. Arki lähti heti hyvällä jalalla liikkeelle ja toiminta on jatkunut tasaisesti hyvällä tolalla ”, Hason ylläpitopäällikkö Teemu Saarikivi kuvaa.

Alltimella on asiakkaalle nimetty oma huoltotiimi ja selkeä työnjohdon kontakti. Kuukausittainen tapaaminen kulkee vakioagendalla, jossa käsitellään mm. poikkeamat, lisätyöt, avoimet tehtävät ja reklamaatiot.

”Alltime toimii arvojensa mukaisesti ketterästi ja luotettavasti – siihen olemme tyytyväisiä”, Saarikivi kertoo. 

Alltimen kiinteistöhuolto: miten laatua mitataan? 

Hasolla laatua mitataan jokaisen valmistuneen huoltotyön kautta. Automaattisessa asiakaskyselyssä pyydetään arvioimaan huoltopyynnön ajantasaisuutta ja teknistä onnistumista neliportaisella asteikolla. Tulokset ovat pysyneet tasaisesti korkealla – keskimäärin noin 85 prosentissa, vaihteluvälin ollessa 82–88.

”Pitkään kiinteistöalalla työskennelleenä voin sanoa, että tulos on hyvä, koko kumppaniverkostomme keskiarvoa korkeampi” Saarikivi sanoo.

Asumisen sujuvuuteen vaikuttaa moni tekijä – myös työntekijä. Saarikivi nostaa esiin, että korjaava palaute ei aina välttämättä ole huoltohenkilön vika, koska suoritteen loppuun saattaminen voi olla jonkun muun kuten takuu-urakoitsijoiden vastuulla, joille vikailmoitus huollosta välitetään.

”Hason asukkaiden toimiva arki on monen tahon yhteispeliä. Viestintä on yhteistyössä aina tärkeässä avainasemassa ja asia, jota ei voi kehittää liikaa. Etenkin asukkaiden kohtaaminen edellyttää taitavaa vuorovaikutusta.”

Kiinteistöhuollon tulevaisuus Hasolla tulevaisuuden tarpeet kiinteistöhuollolle

Helsingin asumisoikeusasunnot ovat suhteellisen uusia – vanhin niistä on vuodelta 1994. Uudemmat rakennukset edellyttävät kiinteistöhuollolta monipuolista kiinteistöautomatiikan tuntemusta, etenkin suurissa kohteissa.

”Kiinteistöhuolto tulee aina olemaan jalat maassa ja hihat käärittynä tekemistä. Teknologiset murrokset eivät siihen vaikuta mutta ymmärryksen tarve kuitenkin kasvaa. Vaikka huoltohenkilökunta ei voi itse aina edes koskea järjestelmiin, syy-seuraussuhteita täytyy ymmärtää”, Saarikivi esittää.

Alltimella on Saarikiven mukaan tarvittava resurssit ja ratkaisut tulevan varalle. Kunnianhimoiset kasvusuunnitelmat ovat ylläpitopäällikön mielestä oikea tie toiminnan kehittämiseen. Henkilöstöstä ja ammattitaidosta huolehtiminen on tärkeää tulevaisuuden toimijoille.

”Alltimella taitaa olla nämä arvoihinkin kirjattuna”, Teemu Saarikivi summaa.

Helsingin Asumisoikeus Oy HASO kohde Iiluodontie 6-8 on 120 asunnon kerrostalo.  

Tutustu myös näihin referenssikertomuksiimme

Lataa lisää

Vesa Marttila on kokenut kiinteistönhoitaja, joka on nähnyt alan muutoksen läpi kolmen vuosikymmenen. Uransa aikana hän on oppinut, että työssä menestyminen vaatii sekä kädentaitoja että halua oppia uutta. Alltimella hän nauttii siitä, että saa tehdä työtä itsenäisesti ja asiakkaiden kanssa suoraan vuorovaikutuksessa.

Vesan tausta kiinteistöalalla
Olen kotoisin Vehkalahdelta ja muutin vuonna 1991 tänne Helsinkiin, jossa olen nyt töissä. Aloitin työt kiinteistöalalla, kun silloinen naapurini pyysi hommiin HOASin omistamaan yritykseen nimeltään Rapido. Yrityksellä oli tarve saada lisää työntekijöitä uusiin kohteisiin. Sen jälkeen olen tehnyt kiinteistönhoitajan töitä niin isoissa kansallisissa yrityksissä kuin pienissä paikallisissakin.  Alltimelle päädyin noin kolme vuotta sitten yritysoston kautta.

Mitä kiinteistönhoitajan tehtäviisi Alltimella kuuluu?
Tällä hetkellä vastaan viidestä Helsingin keskustassa sijaitsevasta liikekiinteistöstä ja niiden kiinteistönhuollosta. Vastuulleni kuuluvat myös ulkoalueet – roskalenkit, käsilumityöt ja yleinen ympäristön siisteyden ylläpito.

Millaista on arkesi kiinteistönhoitajana Alltimella Helsingin keskustan kohteissa?
Päiväni aloitan yleensä roskalenkeillä tai talvisin lumi- ja hiekoitustöillä. Tyypillisiä päiviä ei oikeastaan ole, sillä jokainen päivä on erilainen. Kiinteistötyyppi määrittelee myös pitkälti sitä, millaisten huoltotarpeiden ratkaisusta päivittäin on kyse – asuinkiinteistöt ovat esimerkiksi erilaisia kuin liikekiinteistöt. Päivän aikataulu voi muuttua hetkessä, jos eteen tulee hätäkeikkoja tai kiireellisiä huoltotehtäviä.

Mikä on parasta työssäsi?
Vapaus ja asiakkaat. Teen työtä hyvin mukavien ihmisten kanssa ja parasta on vuorovaikutus heidän kanssaan huoltotöistä ja kiinteistön huoltotarpeiden ratkaisuista.

Mikä on ollut mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?
Olen muutaman kerran törmännyt huoltamissani kiinteistöissä suomalaisiin julkimoihin. Kerran löysin Juha Tapion autotallista Iltalehden kuvauksissa ja toisella kertaa törmäsin Ilkka Vainioon roskalenkillä. Kerroin hänelle, että pidän hänen isänsä musiikista ja hän antoi minulle uuden sinkkunsa.

Mitkä taidot ovat tärkeitä kiinteistönhoitajan työssä?
Kiinteistönhuoltajan töissä on eduksi olla kätevä käsistään. Teknologia kiinteistöissä on myös lisääntynyt paljon 30 vuodessa ja moni asia hoituu automaation kautta, jota on hyvä ymmärtää. Toisaalta joissakin vanhoissa asuintaloissa on yhä käytössä ohjelmointikellojakin, joten vanhempaakin tekniikkaa on syytä tuntea. Mitä pitempään alalta on kokemusta, sitä ketterämmäksi ongelmanratkaisutaito työssä käy. Toisaalta uteliaisuus on kokemustakin tärkeämpää – siitä on apua ihan kaikessa.

Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi?
Minusta on mukavaa touhuta eri tehtävien parissa ja työn itsenäisyys sopii minulle.

NÄIN VESA HOITAA TÄMÄN   

Vapaa- aika: Pyöräily.  

Selviytyminen autiolla saarella: Muistelisi mitä Tom Hanks teki elokuvassa Cast Away – tuuliajolla.

Ystävän yllättäminen: Vie ystävän illalliselle.

Vesa Marttila tutkii kiinteistön jäähdytystä hoitavaa kaukokylmän vaihdinpakettia.

Haluaisitko sinäkin työskennellä kiinteistönhoitajana Alltimella? 

Alltime tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia kiinteistöpalvelujen alalla ympäri Suomen. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja liity osaksi tiimiämme 

Katso avoimet työpaikat 

Lähetä avoin hakemus 

Tutustu myös muihin urakertomuksiimme


Lataa lisää

Lapin olosuhteet asettavat omat haasteensa kiinteistönhoidolle. Pitkä, pimeä talvi ja arvaamattomat sääolot vaativat erityistä huolellisuutta erityisesti ulkoalueiden hoidossa. Alltime vastaa Sodankylässä YIT:n kahdesta kohteesta, joissa noin 150-200 henkilökunnan jäsenen lisäksi päivittäisiä käyttäjiä on runsaasti oppilaista potilaisiin.  

Haastava toimintaympäristö vaatii luotettavan kumppanin 

Tähtikunnan koulurakennuksen koko on 8 300 m2, ja se sisältää tilat perusopetuksen noin 650 oppilaalle ja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen noin 100 lapselle. Koulun lisäksi kiinteistössä on liikuntasali, auditorio, koulukirjasto ja nuorisotila sekä muita kulttuuritoimintoja, kuten paikallisten yhdistysten ja opistojen toimintaa iltaisin ja viikonloppuisin. 

Hyvinvointikeskus Sopukassa sijaitsevat päivystyspoliklinikka, laboratorio- ja röntgenosastot, hammashoidon tilat, tarkkailu- ja kuntoutusosastot sekä neuvola ja perhepalvelukeskus sekä yleiset tilat, kuten ravintolasali, ryhmäliikuntasali ja neuvotteluhuoneet, joita voidaan ilta-aikaan vuokrata kuntalaisille ja yrityksille. 

Alltime on vastannut kiinteistöjen sisä- ja ulkopuolisesta kunnossapidosta jo kahden vuoden ajan. YIT:n ylläpitopäällikkö Teemu Pyhäjärven mukaan rehellisyys ja avoimuus ovat olleet yhteistyön suurimmat vahvuudet. 

”Se on ollut reilua peliä. Jos jotakin tapahtuu, niin puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikki on tähän mennessä toiminut tosi hyvin”, Pyhäjärvi kertoo.  

Palautekulttuuri käyttäjäkokemuksen ytimessä 

Kiinteistönhuolto on suorassa kontaktissa tilojen käyttäjiin päivittäin. Pyhäjärvi ymmärtää tämän vastuun tärkeyden. 

”Kiinteistönhuolto on siellä käyttäjän vieressä. Se on tosi tärkeä, että miten siellä käyttäydytään tiloissa ja millaista kuvaa se maalaa palveluistamme.” 

YIT kerää aktiivisesti palautetta sekä henkilökohtaisten keskustelujen että asiakastyytyväisyyskyselyjen kautta. Pyhäjärvi käy säännöllisesti juttelemassa henkilökunnan kanssa kiinteistöissä selvittääkseen, miten Alltimen palvelut toimivat käytännössä. 

“Sanon aina kaikille, että palautetta pitää antaa, koska se on se avain onneen. Osin kerjään sillä verta nenästäni, sillä ihmisten perusluonteeseen kuuluu avata suunsa, kun on jotain kritisoitavaa ennemmin kuin kiiteltävää – etenkin kun sen voi tehdä kasvottomasti. Henkilökohtaisen kommunikaation kautta olenkin onnistunut kääntämään yleisen palautteenantokulttuurin kohteissamme niin, että tällaista vinoumaa ei ole.” 

Nopea reagointi ja sitoutunut toimija 

Alltimen toimintaa mitataan palvelupyyntöjärjestelmän kautta, joka mittaa reagointiaikoja ja palvelun laatua. Tulokset ovat olleet kiitettäviä. 

”Mikä homma, miksi roikkuu? -keskusteluja Alltimen kanssa ei ole tarvinnut käydä. Palautteeseen reagoidaan välittömästi eikä sitä hauduta mihinkään. Katsotaan, mitkä ovat toimenpiteet ja millä siitä päästään eteenpäin. Ollaan niin hyvällä tasolla, että ei oikeastaan voi parantaa”, toteaa Pyhäjärvi. 

Erityisen arvokkaaksi Pyhäjärvi kokee henkilökunnan sitoutuneisuuden: ”On ollut ihan hyvä, että Alltimella on sitoutunutta porukkaa kohteissamme. Samat henkilöt kiertävät useammissa kohteissa, niin siinä ei tule liikaa vaihtuvuutta.” 

Tulevaisuus tehdään yhdessä – ihmisvoimin 

Teemu Pyhäjärvi näkee kiinteistönhuollon tärkeimpänä tehtävänä ennakoivan otteen. 

”Isoin asia kiinteistöhuoltokohteiden osalta kaikkialla on aina kulkea silmät auki. Työtä ei voi tehdä laput silmillä. Pitää etsiä epäkohtia ja positiivisia kohtia ja tuoda niitä esille.” 

Ennakointi merkitsee varautumista tulevaan. Isommassa kuvassa tämä merkitsee yleisiä kehityssuuntia ja -trendejä. Teknologian kehitys tuo apua tiettyihin osa-alueisiin, mutta ihmisen silmä ja kokemus pysyvät Pyhäjärven mukaan korvaamattomina.  

Kestävyyden kehityskulkuun YIT:llä on omat vastuullisuustavoitteet, jotka ulottuvat myös yhteistyökumppaneiden toimintaan: 

”Vastuullisuustavoitteita on paljonkin. Yhtiön ohjeet käydään läpi kiinteistönhuollon kanssa, että miten edetään. Eihän tämä ole yksinpeli, että kyllähän tässä pitää olla kaikki mukana kehittämässä oli kyse sitten vastuullisuudesta tai muusta. Minä ainakin kuuntelen kunnolla, jos joku haluaa tuoda esiin jonkin kehitysidean tai -ajatuksen. Silmät auki olevia ihmisiä, niitä arvostan.” 

Hyvinvointikeskus Sopukka Sodankylässä on yksi Alltimen kiinteistöhuollon kohteista Lapissa.

YIT Rakennus Oy on johtava suomalainen rakennusyhtiö, joka kehittää ja rakentaa asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita.  Alltime on toiminut YIT:n kiinteistönhuollon kumppanina Sodankylässä vuodesta 2023 lähtien, tarjoten kokonaisvaltaista sisä- ja ulkopuolista kiinteistönhuoltoa. 

Tutustu myös näihin referenssikertomuksiimme

Pyhätunturin maisemat ovat olleet Jimmy Perttusen kotina jo kahden vuosikymmenen ajan, ja Alltimella hän pääsee nauttimaan niistä myös töiden parissa. Tekniikasta lapsesta asti kiinnostunut Jimmy työskentelee monipuolisissa hotellien kiinteistönhoitotehtävissä, joissa arki vaihtelee roskahuollosta porealtaiden ylläpitoon. Pyhätunturin yhteisöön monella tapaa liittynyt Jimmy edustaa Alltimella paikallista osaamista ja sitoutumista parhaimmillaan.     

Kerro hiukan taustastasi. 

Pyhätunturin maisemat ovat olleet Jimmy Perttusen kotina jo kahden vuosikymmenen ajan, ja Alltimella hän pääsee nauttimaan niistä myös töiden parissa. Tekniikasta lapsesta asti kiinnostunut Jimmy työskentelee monipuolisissa hotellien kiinteistönhoitotehtävissä, joissa arki vaihtelee roskahuollosta porealtaiden ylläpitoon. Pyhätunturin yhteisöön monella tapaa liittynyt Jimmy edustaa Alltimella paikallista osaamista ja sitoutumista parhaimmillaan.     

Olen asunut Pyhätunturilla jo 20 vuotta ja olen ollut kiinnostunut tekniikasta lapsesta asti. Tekninen kiinnostus on kantanut läpi työurani ja motivoi minua edelleen päivittäisessä työssäni. 

Miten päädyit Alltimelle ja kauanko siitä on aikaa? 

Tulin ensimmäisen kerran tähän firmaan vuonna 2020 koronaviruksen aikaan, jolloin yritys oli vielä Huoltokero. Työskentelin silloin lumien tiputtajana noin 2,5 kuukautta. Kun rakennusbuumi päättyi vuoden 2023 loppupuolella, palasin takaisin ja siirryin Alltimelle vuonna 2024. 

Millaista on kiinteistöhoitajan arki Alltimella Pyhätunturilla? 

Arki on välillä melko kiireistä ja tehtäviä on todella laidasta laitaan – on vaikea kuvailla, kuinka laaja-alaista työ on. Joudun tekemään sekä fyysisiä töitä että työskentelemään nykyaikaisten laitteiden kanssa, vaikka en olekaan automaatioinsinööri. Kaikki ei onnistu yksin, vaan tarvitaan yhteistyötä esimerkiksi Schneiderin kanssa. 

Tyypillinen aamuni alkaa sillä, että kierrän paikallisen hotellialueen ulkoroskikset läpi ja tarkistan, ovatko ne täynnä – jos ovat, niin tyhjennetään. Samalla käsittelen kiireelliset tilaukset, jotka ovat tulleet edellisiltana tai yönä, ja tarkkailen ympäristöä mahdollisten vikojen varalta. 

Suuri osa työstäni liittyy porealtaisiin, joita rakennusbuumin aikana rakennettiin paljon näihin hotelleihin. Ne työllistävät merkittävästi: kun edellinen asiakas lähtee, laitan puhdistusaineet altaaseen, vaihdan vanhat vedet pois, siivouspalvelu pesee altaan, ja sitten täytän uudet vedet. 

Mikä on parasta kiinteistöhoitajan työssä? 

Varmasti se monipuolisuus ja se, että uusia asioita tulee koko ajan. Tämä johtuu siitä, että toimintaympäristö on niin laaja – opittavaa riittää jatkuvasti. Lisäksi teknologian kehittyessä tulee aina uusia haasteita, mikä pitää työn mielenkiintoisena. 

Mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?   

Kaikennäköisiä onnistumisia on ollut, ja ne ovat aina tuntuneet hyvältä. Erityisesti ilahduttavat tilanteet, joissa on mahdollisuus harjoittaa ennakointia eli pistän merkille, että jotain on kohta tapahtumassa, jos asiaan ei puututa ajoissa. Pystynkin usein ennakoimaan tilanteita taustatietojen perusteella – esimerkiksi, kun osallistun asiakkaamme Pyhä-konsernin viikkopalavereihin, pystyn sieltä saatavan informaation avulla ennakoimaan tulevia tarpeita. Tämä auttaa sekä omaa työtäni että koko työyhteisön toimintaa. 

Mitkä taidot ovat tärkeitä kiinteistöhoitajan työssä? 

Tärkeimpiä taitoja ovat kiinnostus tekniikkaa kohtaan sekä sosiaaliset taidot – on osattava toimia sekä asiakkaiden että kollegojen kanssa. 

Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi? 

Ensisijaisesti se, että olen ollut kiinnostunut kaikesta tekniikasta jo lapsesta asti. Nyt kun teen tätä työkseni, motivoi erityisesti oppiminen ja onnistuminen. Aina välillä tulee haasteita, ja niistä oppii – jos ei muuten, niin kollegoiden avulla. Kehittyminen on tärkeä motivaattori. 

Miksi viihdyt juuri Alltimella? 

Olen viihtynyt hyvin, vaikka olen ollut vasta reilun puolitoista vuoden ajan Alltimella. Työpaikka on lähellä kotiani, työ on mielenkiintoista ja tuntuu sopivan minulle hyvin. Pyhätunturi on ollut kotini 20 vuoden ajan, joten on mukavaa löytää täältä mielenkiintoinen ja sopiva työpaikka. 


NÄIN JIMMY HOITAA TÄMÄN 

Vapaa-aika: Talvisin alamäkiurheilua eli lumilautailua sekä Pyhätunturin hiihtokoulussa opettajana toimimista. Lisäksi paikallisen sopimuspalokunnanjäsenyys.  

Selviytyminen autiolla saarella: Riippuu paljon saaresta – minkälaisia resursseja, mahdollisuuksia ja haasteita siellä on. Ensimmäiseksi Jimmy analysoi kokonaistilanteen ja lähtee siitä eteenpäin. selvittämään. 

Ystävän yllättäminen: Miettii, mistä ystävä erityisesti pitää, ja sitten katsoo sopivia aikatauluja. Ehkä jopa hieman hämää ystävää jollakin valkoisella valheella, että aikataulut saan sopimaan yhteen. Esimerkkinä ystävän vieminen konserttiin. “Täällä Pyhätunturilla järjestetään Pyhä Unplugged -musiikkifestivaali, joka olisi loistava yllätys”. 

Jimmy Perttunen Alltime-pakettiauton vieressä ja tunturimaisema taustalla
Alltime tarjoaa Jimmy Perttusella työskentelyyn Pyhätunturin tutuissa maisemissa. Muoto 

Kuinka varmistaa kustannustehokas ja laadukas kiinteistöhuolto sekä sujuvat huoneistotarkastukset voittoa tavoittelemattoman säätiön kiinteistökannassa?  Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö, PSOAS, on ratkaissut tämän haasteen Alltimen kanssa ja yhteistyö on tuottanut tulosta jo useiden vuosien ajan. 

PSOAS on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tarjoaa vuokra-asuntoja opiskelijoille ja nuorille. Asuntoja PSOAS:lla on yli 4000 ja asukkaita yli 5000. Asunnoissa tehdään noin 2000 muuttoa vuodessa, mikä tarkoittaa jatkuvaa kiinteistöhuollon ja huoneistotarkastusten tarvetta. 

Opiskelija-asumisen erityispiirteet Alltimen kiinteistöhuollolle 

Kustannustehokkuus ja kustannusten ennakointi ovat PSOAS:lle erityisen tärkeäitä, sillä hintamuutokset ovat tuilla elävien opiskelijoiden kannalta haastavia, ja niistä on saatava tieto ajoissa. Lisäksi palvelutoimitusten erityispiirteenä on se, että noin puolet asukkaista on kansainvälisiä opiskelijoita, mikä asettaa kiinteistöhuollolle erityisvaatimuksia sekä kielitaidon että kulttuurisen ymmärryksen osalta.  

”Budjetointiin liittyvä viestintä on olennaista meidän kaltaisessamme säätiötoiminnassa. Lisäksi meillä vaaditaan hyvää englanninkielen tasoa ja sosiaalisia taitoja. Monille nuorille tämä on ensimmäinen kerta asua yksin, ja he tulevat eri kulttuureista. Kasvotusten kohtaaminen on siksi tärkeää”, kertoo Eerik Junnikkala, kiinteistöpäällikkö PSOAS-säätiöltä. 

Alltimen kiinteistöhuolto: nopeus ja laatu asiakkaan etuna 

Alltime voitti PSOAS:n kilpailutuksen ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja uudelleen vuonna 2022. Tällä hetkellä yritys hoitaa kaksi kolmesta kiinteistöalueesta. Kilpailutuksessa painotettiin hinnan lisäksi laatupisteitä, referenssejä, henkilöstön pätevyyttä ja kalustoresursseja. 

PSOAS seuraakin kiinteistöhuollon laatua systemaattisesti asukaskyselyillä, jotka lähetetään sähköisesti jokaisen huoltokeikan jälkeen. Lisäksi toteutetaan laajempi kysely kerran vuodessa. 

”Meillä on asukaskyselyissä kiinteistöhuollon toimivuudesta äärimmäisen hyvät tulokset. Maksimi on 10 pistettä, ja Alltimen tulokset ovat olleet 9-9,5:n välillä”, Junnikkala iloitsee. 

Erityisen tärkeää on nopea reagointi: kiinteistöhuollolla on kolmen vuorokauden vasteaika tavallisiin vikailmoituksiin ja yhden vuorokauden vasteaika kiireellisiin asioihin, kuten jääkaappi- tai pakastinrikkoihin. 

”Se jättää hyvän kuvan, kun reagoidaan nopeasti. Vaikka korjaus menisi viikonkin päähän, kun asiakas saa oikean aikataulun, hän tietää asian olevan hoidossa”, Junnikkala korostaa. 

Eerik Junnikkalan kasvokuva
Viimeiset neljä vuotta Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiössä kiinteistöpäällikkönä toiminut Eerik Junnikkala on tyytyväinen kenttätyön tuloksiin.

Alltimen kiinteistöhuolto: ammattitaito ja oma-aloitteisuus saavat kiitosta  

PSOAS:n kohteita hoitaa tällä hetkellä viisi vakituista kiinteistönhoitajaa, joilla on omat vastuualueensa. PSOAS:n isännöitsijä Shafik Alsarakbin mukaan erityisesti Alltimen paritiimimalli on toiminut hyvin, sillä henkilöstö pystyy helposti tuuraamaan toisiaan.  

“Kiinteistönhoitajat ovat vastanneet kohteistamme jo pitkään ja tuntevat ne hyvin. He ymmärtävät kaiken kiinteistötekniikasta ja ovat usein hyvin proaktiivisia tekemään ehdotuksia mm. kustannustehokkuudesta. Isojen vahinkojen hoitamisessa Alltimen henkilöstön oma-aloitteisuudesta on myös ollut paljon apua”, Alsarakbi kiittelee.  

Junnikkalan mukaan Alltimen suurin vahvuus on asiakaspalvelu ja motivoitunut henkilöstö kiinteistöhuollossa. Kustannustehokkaiden ratkaisujen esittämisestä hänellä on myös oma esimerkkinsä jaettavanaan.  

“Alltimen ansiosta otimme käyttöön uudenlaisen hiekoituskoneen, jolla saadaan aikaan säästöjä sekä hiekan kulutuksessa että sen poiskuljetuksessa”, Junnikkala esittää.  

Shafik Alsakrabin kasvokuva
PSOAS-säätiön isännöitsijä Shafik Alsarakbi arvostaa Alltimen kiinteistöhoitajien ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta.

PSOAS:n tulevaisuuden tarpeet kiinteistöhuollolle 

Tulevaisuudessa PSOAS:n tarpeet kiinteistöhuollossa tulevat entistä haasteellisemmiksi.  

”Meillä rakennukset vanhenevat koko ajan – ne on rakennettu 70-luvulla ja peruskorjattu. PTS-osaaminen kuntotarkastuksissa on iso etu ja vedenkulutuksen sekä kaukolämmön optimoinnista tulee entistä tärkeämpää”, Junnikkala toteaa.  

PSOAS kehittää parhaillaan omaa vastuullisuusraportointiaan ja tulevissa kilpailutuksissa vastuullisuusnäkökulmat tulevat olemaan entistä tärkeämmässä roolissa. 

”Vastuullisuus on tämän vuoden teema meillä. Nyt kirjoitamme omia vastuullisuustavoitteita, ja seuraavassa kilpailutuksessa se varmasti otetaan huomioon”, Junnikkala pohtii. 

Alltimen huoltomies seisoo PSOAS-kohteen edessä
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS:n kohteessa Yliopistokatu 2-10:ssä on 104 perheasuntoa.  

Tutustu myös näihin referenssikertomuksiimme

Lataa lisää

YH Kodit valitsi Alltimen kumppanikseen tuottamaan kiinteistöhuolto- ja siivouspalveluja yhteensä kymmeniin kohteisiin Tampereella, Pirkkalassa, Lempäälässä ja Nokialla.  YH Kodit on merkittävä asuntojen omistaja, jolla on yli 8000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Yhtiö rakentaa vuosittain noin 50–100 asuntoa lisää.  

”YH Kodeille tärkeintä on asukkaiden viihtyminen, ja kiinteistönhuollon toiminnalla on siihen suuri merkitys. Päädyimme valitsemaan Alltimen aiempien kokemusten ja vakuuttavan esittelyn myötä. Yhteistyö laajemmassa mittakaavassa on vielä varsin uutta, mutta Alltimen toiminta on alkanut vakuuttavasti”, sanoo Tomi Jokio, kiinteistöjohtaja, YH Kodit. 

”YH Kodit haki luotettavaa kumppania kiinteistöpalveluihin. Oli hienoa nähdä, että aiempi hyvä yhteistyömme auttoi rakentamaan luottamusta ja sopimaan yhteisestä polusta kumppanuudelle, jossa haluamme huomioida YH Kotien tavoitteet etenkin asukastyytyväisyyden ja vastuullisuuden osalta. Kiitän YH Koteja luottamuksesta ja Alltimen Pirkanmaan alueen tekijöitä hyvästä työstä”, kertoo Alltime Suomen kaupallinen johtaja Petri Salokannel.  

Lisätietoja  

Petri Salokannel, kaupallinen johtaja, Alltime Suomi  
petri.salokannel@alltime.fi
p. 050 385 7468  

Antti Kalske 
Markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group 
antti.kalske@alltime.fi 
p. 040 569 1534 

1 2 3 4