Turkulainen Waleed Al-Siraj on kulkenut määrätietoisen polun siivoojasta palveluohjaajaksi ja työnjohtoharjoittelijaksi. Alltimella Waleed johtaa kahta palveluohjaajaa ja vastaa siitä, että asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua – nopea reagointi sekä lupausten pitäminen ovat hänelle kunnia-asioita. Alltimesta mies on löytänyt työyhteisön, jossa on helppoa saada tukea ja jossa nälkä kehittämiselle sekä kasvulle käyvät yksiin hänen oman kunnianhimonsa kanssa.
Kerro hiukan taustastasi.
Aloitin kotityö- ja puhdistuspalvelualan tutkinnon opiskelut vuonna 2017 ja tein opiskelujen ohella siivoustöitä eräälle Alltimen kilpailijalle. Esihenkilöni ehdotuksesta siirryin palveluohjaajaksi vuoden 2019 lopulla. Kiinnostus esihenkilötyöhön juontaa juurensa jo nuoruuteeni. Isäni omisti useita vaatekauppoja, joissa järjestelin työntekijöiden tehtäviä, hoidin rahaliikennettä ja muita vastuutehtäviä jo 14-15-vuotiaasta lähtien. Tämän kokemuksen ansiosta olen kasvanut organisointitaitojen parissa.
Miten päädyit Alltimelle ja kauanko siitä on aikaa?
Siirryin Alltimelle eli silloiselle Arkealle vuonna 2022. Siirtymisen taustalla oli edellisen työnantajani organisaatiomuutos. Työnkuvani olisi edellyttänyt ympäripyöreitä päiviä enkä ollut valmis luopumaan vapaa-ajastani. Alltimella aloitin esihenkilöharjoittelijana huhtikuussa 2024, ja tammikuusta 2025 alkaen olen sijaistanut palvelualueen esihenkilöä.
Millaista on työnjohtoharjoittelijan arki Alltimella Turussa?
Työpäiväni alkaa yleensä kahdeksalta, jolloin tarkistan työaikajärjestelmästä työntekijöiden läsnäolot, poissaolot ja merkitsen ne järjestelmään. Päivään kuuluu sähköpostien ja palautteiden käsittelyä, asiakkaiden yhteydenottoihin vastaamista sekä niiden välittämistä palveluohjaajille ja työntekijöille. Työhöni kuuluu työvuorojen suunnittelu ja hyväksyntä sekä siivouksen laadun valvonta. Vastuullani on kaksi palveluohjaajaa, jotka vievät tietoa eteenpäin työntekijöille. Jos asiakkailta tulee palautetta, vastaan heille ja varmistan, että palaute käydään läpi työntekijän kanssa ja tehdään tarvittavat toimenpiteet. Osaan päivistäni sisältyy laatukierroksia asiakkaiden kanssa. Tärkeintä on reagoida asioihin nopeasti, erityisesti asiakkaiden yhteydenottoihin.
Mikä on parasta työnjohtoharjoittelijan työssä?
Parasta työssäni on monipuolisuus – työ ei koskaan ole tylsää, koska aina on jotain tekemistä. Aiheet vaihtuvat jatkuvasti, joten työ pysyy mielenkiintoisena. Jos on hetki vapaata aikaa, voin suunnitella tulevia työtehtäviä. Nautin erityisesti asioiden organisoinnista ja järjestämisestä, mikä on keskeinen osa työtäni.
Mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?
Minulle tulee mieleen tapaus, kun työntekijä ei ilmestynyt töihin eikä ilmoittanut poissaolostaan useaan päivään. Tilanne oli hyvin yllättävä, ja siksi se on jäänyt mieleen. Sitä oli vaikea uskoa. Tilanne ratkesi onneksi parhain päin: kellekään ei sattunut vahinkoa ja saimme hoidettua asian asiakkaan kanssa hyvässä hengessä.
Mitkä taidot ovat tärkeitä työnjohtoharjoittelijan työssä?
Työnjohtoharjoittelijan työssä tärkeimpiä taitoja ovat:
Nopea reagointikyky – on osattava vastata nopeasti erilaisiin tilanteisiin
Organisointitaidot – asioiden suunnittelu ja aikatauluttaminen helpottaa kaikkien työtä
Tiedottaminen – on osattava viestiä tehokkaasti kaikille osapuolille
Lupausten pitäminen – jos jotain luvataan, se on myös tehtävä
Asiakkaiden tyytyväisyyden varmistaminen on erittäin keskeistä
Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi?
Minua motivoi se, että olen hyvä tässä työssä. Minulla on luontainen kyky järjestellä asioita ja hallita aikatauluja, mikä on esihenkilötyössä erittäin tärkeää. Olen kasvanut nuoresta saakka vastuullisiin tehtäviin, joten organisointi tulee minulta luonnostaan. Motivoivaa on myös hyvä työyhteisö ja työilmapiiri, jossa on helppo toimia. Jos kohtaan ongelmia tai en tiedä jotain, voin aina kysyä apua pomoltani, joka auttaa minua mielellään. Asiakastyytyväisyys on minulle erittäin tärkeää ja sekin tietysti motivoi, kun palaute on hyvää.
Miksi viihdyt juuri Alltimella?
Viihdyn Alltimella, koska yrityksellä on samanlainen kasvun asenne kuin minulla. Palavereissa olen huomannut, että Alltimella halutaan jatkuvasti parantaa ja kasvaa, mikä sopii omaan ajatusmaailmaani. Näen itseni osana tätä kasvutarinaa, ja se tuntuu erittäin hyvältä. Lisäksi Alltimella on erinomainen työyhteisö ja hyvät esimiehet, jotka tukevat työntekijöitään. Tämä auttaa selviytymään haasteista ja tekee työstä miellyttävää.
NÄIN WALEED HOITAA TÄMÄN
Vapaa- aika: Viettää paljon aikaa lastensa kanssa ja käy lenkillä. Jos aikaa olisi enemmän jatkaisi harrastustaan jalkapallon ja kamppailulajien parissa.
Selviytyminen autiolla saarella: Selviytyisi, jos mukana olisi perhe, työt, Play Station ja FIFA.
Ystävän yllättäminen: Menee kylään ilmoittamatta ja huutaa “Yllätys!”.
Miten tarjota laadukkaita kiinteistöpalveluja 7000 opiskelijalle, joista 40% on kansainvälisiä opiskelijoita yli 100 eri maasta? Turun Ylioppilaskyläsäätiölle (TYS) tällainen asetelma on arkipäivää, ja Alltime vastaa sujuvan asumisen varmistamisesta kiinteistöhuollon ja siivouspalvelujen avulla koko laajassa kiinteistökannassa.
Monikulttuurinen ympäristö vaatii erityisosaamista kiinteistöpalveluissa
Turun Ylioppilaskyläsäätiölläon noin 200 rakennusta 17 eri kohteessa ympäri Turkua. Suurin ja erityislaatuisin kohde on Ylioppilaskylä, josta asuntojen lisäksi löytyy ravintola, kuntosali ja kauppa, jotka palvelevat kylän 3500 opiskelijaa. Palveluiden tuottamisessa erityishaasteena on monikulttuurinen asukaskunta, mikä edellyttää kumppanilta erityisosaamista ja joustavuutta.
Asumisen aikana siivous- ja kiinteistöpalvelut ovat merkittävimmät asiakastyytyväisyyden mittarit, koska ne näkyvät asukkaille päivittäin – jopa enemmän kuin TYSin omat palvelut, jotka keskittyvät asumisen alku- ja loppupäähän.
”Alltimen kiinteistöhuollon ammattilaiset tarjoavat aktiivisesti kehitysideoita, vinkkejä ja ratkaisuja haasteisiin”, kiittelee Pirjo Lipponen-Vaitomaa, asiakkuus- ja viestintäjohtaja TYSiltä.
Asiakastyytyväisyys jaettuna tavoitteena
TYS:n ja Alltimen yhteistyö alkoi maaliskuussa 2019 ja on laajentunut vuosien mittaan kiitettävien tulosten myötä. Alltime vastaa tällä hetkellä TYS:n kiinteistöhuollosta, yleistilojen siivouksesta ja asuntotarkastuksista asukkaan vaihtuessa. Hiljattain Alltimen siivouspalveluita on alettu hyödyntää myös asukasvaihdoksiin liittyviin siivouksiin.
Kiinteistöhuollon asiakastyytyväisyyttä seurataan systemaattisesti: huoneistokäyntien jälkeen asukas voi antaa palautetta tekstiviestillä Alltimen kiinteistöhuollon palveluista, ja tuloksia seurataan kuukausittain. Lisäksi TYS seuraa huoltopyyntöjen läpimenoaikoja.
Opiskelija-asuminen on Pirjo Lippomaa-Vaitomaan mukaan hänelle intohimo.
”Kiinteistöhuollon asiakastyytyväisyyden käyrä on ollut nousujohteinen. Viime vuonna se oli 8,82 asteikolla 0–10, mikä ylittää selvästi tavoitteemme. Tämä on erityisen tärkeää, sillä monelle nuorelle tämä on ensimmäinen oma koti, ja kiinteistöhuolto on merkittävä asukastyytyväisyystekijä”, Lipponen-Vaitomaa selittää.
Siivouksen osalta laatua valvotaan säännöllisillä laatukierroksilla ja asiakastyytyväisyyskyselyillä, joiden tulokset käydään läpi yhteisissä laatupalavereissa.
”Laatupalaverit, joita käymme kuukausittain kiinteistöhuollon ja siivouksen edustajien kanssa käydään todella hyvässä hengessä. Olemme ilahtuneita Alltimen proaktiivisuudesta”, kertoo Lipponen-Vaitomaa.
Kohti tulevaisuuden haasteita yhdessä
Julkisena hankintayksikkönä TYS painottaa kumppanivalinnassaan laatukriteereitä ja henkilöstön osaamista.
”Haluamme tarjota asukkaillemme entistä paremmat mahdollisuudet vastuulliseen asumiseen. Tässä Alltimen ammattitaito kiinteistöhuollossa ja siivouksessa sekä kehitysmyönteinen asenne ovat olleet suureksi avuksi”, Lipponen-Vaitomaa esittää.
TYS ja Alltime kehittävät tällä hetkellä yhdessä jätteiden lajittelua yhteiskeittiöissä, asiakaspalautteenantoa QR-koodein sekä siivousrobotiikan hyödyntämistä. Valvomot, järjestelmäkuittaukset ja siivouksen muut digitaaliset ratkaisut ovat myös osa-alueita, joihin TYS haluaa jatkossa panostaa kiinteistöpalvelujen kumppanin kanssa.
”Tulevaisuudessa digitalisaatiolla on varmasti yhä suurempi osuus palvelutarpeitamme ja omia kehityskohteitamme”, Lipponen-Vaitomaa summaa.
Alltime vastaa TYS-asuntojen kiinteistöhuollosta ja yleisten tilojen siivouksesta.
Miten hallita 180 000 neliön kauppakeskusta, jossa on yli 7,3 miljoonaa asiakaskäyntiä vuosittain, 300 tapahtumaa ja yli 80 wc-pistettä? Lempäälän Ideapark on löytänyt kumppanikseen Alltimen, joka vastaa sekä kiinteistöhuollosta että siivouksesta joustavasti ja kokonaisvaltaisesti.
Alltime etsii ratkaisuja ei ongelmakohtia
Suomen suurin kauppakeskus Ideapark houkuttelee vuosittain vierailijoita ympäri maata ja tähtää Suomen suurimmaksi “minilomakohteeksi”. Asiakaskäynnit vaihtelevat päivittäin noin 10 000–30 000 asiakkaan välillä. Tällainen asiakasmäärä edellyttää kauppakeskuksen kumppaneilta järeää osaamista, resursseja ja ennen kaikkea joustavuutta.
”Joustavuus on meille avainasia. Kumppanin täytyy pystyä vastaamaan vaihteleviin asiakasmääriin ja 300 vuosittaiseen tapahtumaan. Alltime on osoittanut kykenevänsä tähän niin resurssien kuin asenteenkin osalta”, kuvaa Ideaparkin toimitusjohtaja Visa Vainiola.
Kumppanuus alkoi vuonna 2022 kiinteistöhuollosta, mutta pian yhteistyö laajeni kattamaan myös siivouksen. Tällä hetkellä Alltime hoitaa Ideaparkin ulkoalueiden hoidon, kiinteistöhuollon, teknisen kiinteistöhuollon, tapahtumien rakentamisen, ostoskärryjen keräilyn sekä yleis- ja rakennussiivouksen. Lisäksi osa kauppakeskuksen liikkeistä hyödyntää Alltimen siivouspalveluja.
”Haluamme kumppanin, joka ei mieti, miksi jotain ei voi tehdä, vaan keskittyy ratkaisujen löytämiseen. Alltime on juuri tällainen kumppani”, Vainiola kertoo.
Ratkaisukeskeisyys ja joustavuus saavat myös kiinteistöpäällikkö Tero Mäkelältä kiitosta:
“Kokonaisvaltainen palvelutarjonta, notkeus ja halu ratkaista asioita, ovat ihan ehdottomasti paras puoli, ja sopivat tähän kiireiseen, nopeasti muuttuvaan ympäristöön, missä elämme. Alltimen tarjoaa meille myös todella paikallista palvelua, vaikka onkin aika iso yritys.”
”Haluamme kumppanin, joka ei mieti, miksi jotain ei voi tehdä, vaan keskittyy ratkaisujen löytämiseen. Alltime on juuri tällainen kumppani” – Visa Vainiola
Palvelun laatua kehitetään yhdessä
Ideaparkissa on todettu, että erityisesti wc-tilojen puhtaus on kriittinen tekijä kävijöiden asiakaskokemuksessa. Kauppakeskuksessa on yli 80 wc-pistettä, joiden siisteys vaikuttaa suoraan asiakkaiden viihtyvyyteen.
”Naiset arvioivat kauppakeskuksen valintaa pitkälti wc-tilojen siisteyden perusteella. Näin ollen Alltimen toiminta vaikuttaa suoraan asiakastyytyväisyyteemme”, Vainiola esittää.
Juuri siivouspalveluista onkin saatu parempaa palautetta Ideaparkin vuosittaisissa asiakaskokemuksen tutkimuksissa. Kiinteistöpäällikkö Mäkelä nostaa esiin myös Alltimen kiinteistöhuollon tuottaman arvon kauppakeskukselle:
“Ideaparkissa me nimemme mukaisesti saamme yleensä vähän ihottumaa sellaisesta kaavamaisuudesta. Alltimen kiinteistöhuollossa on hyvinkin ratkaisuhakuista toimintaa ja ratkaisut ovat välillä hyvinkin innovatiivisia eikä ollenkaan semmoisia kaavoihin kangistuneita.”
Palvelun laatua on Vainiolan ja Mäkelän mukaan ollut helppoa ja nopeaa kehittää yhdessä, sillä suora kontakti Alltimen yhteyshenkilöön mahdollistaa palautteiden tehokkaan välittämisen eteenpäin.
Yhteiset arvot helpottavat kumppanuutta
Vastuullisuus on keskeinen yhteistyön kriteeri Ideaparkille. Kauppakeskus tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä ja edellyttää kumppaneiltaan samaa ajattelutapaa. Alltime on osoittanut sitoutumisensa ekologisiin tavoitteisiin muun muassa ottamalla käyttöön sähköisiä työkoneita.
Vaikka tärkein fokus Ideaparkille tällä hetkellä on energiankäytön vähentäminen, Mäkelä nostaa esiin myös kauppakeskuksen sosiaalisen vastuun.
“Vastuullisuus on valtavan suuri kokonaisuus ja koostuu kovin monesta tekijästä. Usein huomiotta jäävät esimerkiksi Ideaparkin järjestämät ilmaiset tapahtumat ja urheiluseuroille tarjoamat markkinahintaiset tilat. Sosiaalisen vastuun sarallakin Alltime tukee meitä palveluillaan.”
Tärkeintä vastuullisessa tekemisessä on Vainiolan ja Mäkelän mukaan yhteneväinen näkemys ja tavoitteet. EU:n edellyttämä vastuullisuusraportointi, joka tulee ajankohtaiseksi vasta vuoden päästä, on asia, jota yritykset esimerkiksi opettelevat jo yhdessä.
”Tekemisen meininki ja oikeat ihmiset ovat meille tärkeitä”, Vainiola summaa.
Alltime hoitaa Ideaparkin puhtauspalvelut.
Alltime Suomen palveluohjaaja Jonna Rantanen on valittu vuoden 2024 Puhtausalan Tähdeksi ammattilaisten sarjassa.
Puhtausalan Tähdet -kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kilpailussa palkittiin alan huippuosaajia seitsemässä eri kategoriassa. Avoin äänestys keräsi runsaasti ehdokkaita. Kilpailuehdotusten määrän lisäksi niiden laatu teki Puhtausala ry:n hallituksen puheenjohtaja Aino Ahon mukaan kilpailusta kaikissa sarjoissa todella tiukan.
”Olemme äärimmäisen ylpeitä Jonnan saavutuksesta tässä kovassa kilpailussa. Tunnustus kertoo hänen rautaisesta ammattitaidostaan ja sitoutumisestaan työhönsä. Jonna on aina halunnut oppia uutta ja on kehittänyt itseään siitä asti, kun tuli taloon. Hän hehkuu positiivisuutta ja tekee upeasti asiakastyötä. Alltimen Turun puhtauspalveluiden asiakkaat ovatkin eläneet hengessä mukana kilpailutuloksia jännittäen ja olleet hyvin ilahtuneita voitosta”, kertoo Sari Silén, Alltimen siivouspalveluiden palvelujohtaja Turussa.
Jonna Rantanen iloitsee palkintouutisista ja kiittelee kannustavia asiakkaitaan sekä tukevaa työyhteisöä. Motivaatio työhön löytyy hyvästä työyhteisöstä sekä mahdollisuudesta kehittää itseään:
“Työyhteisö on tukenut minua jo monia vuosia ja olen kiitollinen heidän arvostuksestaan. Palkinto on suuri kunnia ja on mahtavaa saada viedä se Turkuun. Viihdyn työssäni todella hyvin, sillä työ on monipuolista ja töitä saa tehdä itsenäisesti sekä erilaisten ihmisten kanssa. Tärkeintä on kuitenkin mukava työporukka. Iso kiitos luottamuksesta ja arvostuksesta”, Rantanen summaa.
Puhtausalan Tähdet -gaalaan kokoontui lähes 200 alan ammattilaista juhlimaan puhtautta ja sen tekijöitä ja palkinto jaettiin 31.10.2024 järjestetyssä juhlagaalassa Helsingissä. Palkintogaalasta ja muista voittajista löytyy lisätietoa Puhtausalan tiedotteesta Puhtausalan parhaat palkittiin Helsingissä.
Lisätietoja:
Sari Silén Siivouspalvelut, Turku 040 808 6980 sari.silen@alltime.fi
Alltime lyhyesti:
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime Suomi laajenee Pirkanmaalle ostamalla monipuolisia kiinteistöpalveluja Tampereen talousalueella tarjoavan Tampereen Talopalvelut Oy:n (Tampa). Tampan liikevaihto alkaneella tilikaudella on yli 2 miljoonaa euroa ja kaupan mukana Alltimelle siirtyy noin 30 henkilöä, jotka muodostavat jatkossa Alltimen Tampereen alueyksikön. Kauppa vahvistaa Alltimen maantieteellistä kattavuutta Suomessa, jossa sillä on nyt vahva jalansija kuudessa suurimmassa kaupungissa sekä Lapin alueella.
Tampan toimitusjohtajana toiminut Timo Turkkinen jatkaa Alltimen Pirkanmaan alueesta vastaavana. Tampereen Talopalvelut Oy tullaan sulauttamaan Alltime Suomi Oy:hyn pian, jolloin Tampan henkilöstö siirtyy Alltime Suomi Oy:n palvelukseen, ja Tampan asiakkaat siirtyvät Alltime Suomi Oy:n asiakkaiksi.
”Pirkanmaa on ollut keskeinen puuttuva pala kasvutarinassamme, ja siksi onkin hienoa päästä toivottamaan uudet asiakkaat sekä alltimelaiset tervetulleiksi Tampereen talousalueelta. Tampan oston myötä olemme strategian mukaisesti läsnä isoimmissa kasvukeskuksissa ja yhä vahvemmin valtakunnallinen kumppani asiakkaillemme, joka pystyy palvelemaan monipuolisesti ympäri maata,” kommentoi Jussi Virtanen, liiketoimintajohtaja, Alltime Suomi Oy.
”Tampan kasvutarina Pirkanmaalla jatkuu nyt entistä suurempana ja vahvempana, kun yhtiön toiminnoista tulee osa Alltime Suomea. Omalta osaltani kiitos Tampan asiakkaille ja hyvälle henkilöstölle menneistä vuosista ja menestystä tulevaan,” sanoo Heikki Penttilä, hallituksen puheenjohtaja, Tampereen Talopalvelut Oy.
”Tampa on kahdessa vuodessa saanut hyvän jalansijan Pirkanmaalla ja kasvanut nopeasti. Yhtiön kasvumahdollisuuksien optimointi vaatii kuitenkin lisäinvestointeja ja arvioimme, että nyt oli oikea aika siirtää Tampa osaksi Alltimen kasvutarinaa,” jatkaa Tampan aiemman pääomistajan Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro.
”Alltime Suomen kasvu tulee jatkumaan Tampereen talousalueella aktiivisella myynnillä taloyhtiöistä teollisuusasiakkaisiin ja liikekiinteistöistä julkiselle puolelle. Mahdollisesti kasvua vauhditetaan lisäyrityskaupoilla alueelta,” jatkaa Jussi Virtanen. ”Lisäksi samalla allekirjoitettu yhteistyösopimus Tamhockey Oy:n (Tappara) ja Alltime Suomi Oy:n välillä jatkaa Tampan ja Tapparan aikana toiminutta yhteistyötä myös Alltimen aikana ja tuo kasvavassa määrin kasvu- ja yhteistyömahdollisuuksia alueella.”
Yrityskauppa Tampereen Talopalvelut Oy:n omistajien ja Alltime Suomi Oy:n välillä on toteutettu 22.8.2024.
Antti Kalske, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi p. 040 569 1534
Alltime lyhyesti:
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime Suomi on kasvanut strategiansa mukaisesti vauhdilla sekä orgaanisesti, että yritysostojen kautta. Voimakkaan kasvun jatkon tukemiseksi johtoryhmää vahvistetaan uusilla talousjohtajan ja kaupallisen johtajan rooleilla syyskuusta alkaen.
Pirjo Kankaanranta on nimitetty Alltime Suomen talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Roolissaan Kankaanranta raportoi konsernin talousjohtaja Mika Rihtilälle ja vastaa Suomen taloudesta ja hallinnosta. Pirjo siirtyy Alltimelle Arkea Oy:lta, josta hänellä on pitkä kokemus talousjohtajana ja viimeisimpänä vt. toimitusjohtajana.
Petri Salokannel aloittaa puolestaan Alltime Suomen kaupallisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä, vastaten Suomen myynnin ja asiakkuuksien kehittämisestä. Salokanteleella on vahva tausta myynnin johtotehtävistä ja kiinteistöpalvelualasta Lassila & Tikanoja Oyj:ltä. Hän raportoi toimitusjohtaja Juha Murtopurolle.
”Olen todella tyytyväinen saadessamme kaksi avainpelaajaa mukaan jatkamaan kasvutarinaamme. Pirjon myötä saamme rautaista osaamista varmistamaan, että talous- ja hallintoprosessimme pysyvät nopean kasvumme tahdissa ja tukevat liiketoimintaamme. Samalla hän tuo tärkeää jatkuvuutta Arkealta siirtyneiden liiketoimintojen sulauttamisessa osaksi Alltime Suomea,” kommentoi Juha Murtopuro. ”Petrin kautta haemme lisää vauhtia orgaaniseen kasvuumme ja myyntiin. Meille on tärkeää paitsi jatkaa kasvu-uralla, myös pystyä tuottamaan arvoa asiakkuuksillemme. Tässä Petrillä ja myyntiorganisaatiolla tulee olemaan tärkeä rooli.”
”Olen innoissani uudesta tehtävästäni ja odotan pääseväni tutustumaan uusiin työkavereihini Alltimella. Uskon, että tuon Alltimelle monipuolisista talousosaamista sekä kokemusta tukitoimintojen ja raportoinnin kehittämisestä,” Pirjo Kankaanranta kommentoi nimitystään.
”Alltimella on laadukas tuotannollinen tekeminen, vahva ja monipuolinen palveluportfolio, pitkäaikaiset asiakkuudet, sekä rohkea kasvupolku. Upeaa olla tässä mukana,” sanoo Petri Salokannel.
Lisätietoja
Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi p.0405691534
Alltime lyhyesti:
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Oulun kävelykatujen kiinteistönomistajat sekä Oulun kaupunki ovat yhteisymmärryksessä valinneet Alltimen vastaamaan Oulun kävelykatujen puhtaudesta ja kunnossapidosta. Kunnossapidettävä alue kattaa Kirkkokadun, Kauppurienkadun sekä Isokadun kävelykatujen alueet. Sopimus astui voimaan 1. toukokuuta 2024.
Kävelykeskustan kiinteistönomistajien edustaja, Oulun Narikka Oy:n puheenjohtaja Jukka Puolakka korostaa keskustan viihtyisyyden merkitystä: ”Keskustan kiinteistönomistajat ja toimijat pitävät ensiarvoisen tärkeänä kaupallisen ydinkeskustan viihtyisyyttä ja siihen kuuluu olennaisena osana ympäristön siisteys.”
Puolakka jatkaa: ”Nyt alueen toimijoiden kesken on yhteistyössä luotu entistä tarkemmat ohjeistukset alueen puhtaanapitoon ja laaduntarkkailuun. Uskomme että nyt kunnossa- ja puhtaanapitotöiden urakoitsijaksi valitulta Alltimelta saamme laadukasta ja mutkatonta palvelua kuten tähänkin asti keskustan puhtaanapidossa on totuttu.”
Alltimen aluepäällikkö Harri Väänänen on tyytyväinen siihen, kuinka projekti on lähtenyt käyntiin: ”On ollut hienoa päästä aloittamaan Oulun kävelykatujen hoitaminen. Kesäisin alueella liikkuu paljon ihmisiä, mikä tuo toki omat haasteensa, ja on ilo olla tekemässä kaupungistamme entistä siistimpää ja miellyttävämpää sekä asukkaille että turisteille. Olemme saaneet toiminnastamme positiivista palautetta, ja siitä suuri kiitos kuuluu työntekijöillemme.”
Lisätietoja
Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi p.0405691534
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime tiedotti 26.4.2024 sopineensa Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoimintojen ostamisesta. Liiketoimintakauppa edellytti Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksynnän. KKV on tiedottanut 6.5.2024 hyväksyneensä liiketoimintakaupan, jonka täytäntöönpanopäivä on 1.7.2024. Tällöin Arkealta siirtyvät liiketoiminnot liittyvät osaksi Alltimea ja muodostavat sen Länsi-Suomen alueyksikön. Alltime pystyy siten heinäkuusta alkaen palvelemaan asiakkaita myös Turun alueella kiinteistö- ja siivouspalveluissa.
”Olen tyytyväinen KKV:n nopeasta hyväksymispäätöksestä. Sen myötä pääsemme konkreettisemmin suunnittelemaan Arkealta siirtyvän henkilöstön liittymistä osaksi Alltimea,” sanoo Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group. ”Arkealta siirtyvillä on tärkeä rooli jalansijamme rakentamisessa ja kasvattamisessa Länsi-Suomessa. Alltimella on useita valtakunnallisesti toimivia asiakkaita, joita pystymme jatkossa palvelemaan laadukkaasti myös Turun alueella.”
”On hienoa, että hyväksyntä liiketoimintakaupalle saatiin näin nopeasti. Tämä helpottaa asiasta viestintää henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Muutostilanteessa on tärkeää, että siirtyvä henkilöstö saa mahdollisimman paljon tietoa muutokseen liittyvistä asioista ja sen vaikutuksista omaan työhön,” sanoo Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy.
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime on allekirjoittanut sopimuksen Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoimintojen ostamisesta. Liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa vuodessa.
Kauppa edellyttää Kuluttaja- ja kilpailuviraston (KKV) hyväksyntää, jonka jälkeen suunniteltu ajankohta kaupan toimeenpanolle on 1.7.2024. Toimeenpanon yhteydessä Arkean kiinteistöpalvelu- ja siivousliiketoiminnat, joissa työskentelee noin 400 henkilöä, siirtyvät osaksi Alltimea muodostaen sen Länsi-Suomen alueyksikön. Alltimella ei ole ennestään toimintaa alueella.
“Haluan toivottaa uudet asiakkaat sekä alltimelaiset lämpimästi tervetulleeksi. Odotan, että pääsemme yhdessä rakentamaan myös Turun alueella toiminnastamme menestystarinaa,” sanoo Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group. ”Valtakunnallisen kattavuuden vahvistaminen Suomessa ja Ruotsissa on tärkeä osa strategiaamme, joka tähtää Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Arkean liiketoiminta istuu erinomaisesti Alltimelle, sillä meillä ei ole ennestään päällekkäistä liiketoimintaa Länsi-Suomessa.”
”Arkealla on arvostettu asema luotettavana toimijana kiinteistö- ja siivouspalveluissa Turun talousalueella. Uskon, että ketterä ja vahvasti kehittyvä Alltime yhdessä Arkean osaavien työntekijöiden kanssa pystyy kehittämään Arkean liiketoiminnan seuraavalle tasolle. Haluan myös kiittää kaikkia arkealaisia kuluneista vuosista,” sanoo Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy.
Liiketoimintakaupan toimeenpanon jälkeen Alltimen henkilöstömäärä yli kaksinkertaistuu Suomessa. Alltime Group työllistää toimeenpanon jälkeen yhteensä noin 1000 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa, ja sen pro forma -liikevaihto on lähes 90 miljoonaa euroa.
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Bolidenin Kevitsan monimetallikaivosta voi pitää melko poikkeuksellisena työympäristönä – laajalla kaivosalueella on korkeatasoiset turvallisuusjärjestelyt, ja sieltä voi mitä erilaisimpien siivottavien tilojen lisäksi bongata vaikka louheensiirtoauton. Jenna ja Aulikki toimivat siivoojina puhtauspalvelujemme tiimissä, joka on pitkään huolehtinut kaivoksen siisteydestä ja terveysturvallisuudesta. Tavoitimme heidät kesken kaivoskierroksen ja selvitimme, millaista arki valtavalla kaivosalueella on.
”Aloitin täällä noin 6 vuotta sitten, ja kovastihan työskentely on muuttunut siitä. Kaivos on kasvanut ja lisäksi turvallisuuteen ja siisteyteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota,” kertoo Jenna. Aulikki on puolestaan ollut haastatteluhetkellä noin vuoden mukana Kevitsan tiimissä.
Käytännössä työpäivä pitää sisällään tyypillisiä siivoojan työtehtäviä: ylläpitosiivouksia jaksotöineen. Toimintaympäristö vaatii siivoojilta kuitenkin erityistä tarkkuutta ja aseptiikan huomioimista.
”Aamulla pakataan reput ja lähdetään kentälle. Välillä pidetään kahvi- ja ruokataukoja, ja päivät päättyvät sitten kuuden maissa,” kertoo Aulikki. Kevitsan siivoojat työskentelevät halutessaan 10 tunnin ja 4 päivän vuoroissa, jolla saadaan varmistettua riittävä palautuminen vapaapäivinä.
Entä millainen työyhteisö kaivokselle on muodostunut?
”Meillä on täällä sellainen hassunhauska, sopivan hullu porukka. Juttua riittää myös muustakin kuin työasioista, mikä on voimavara jaksamisessa,” Aulikki kuvailee työporukkaa. ”Kaikki me ollaan aika erilaisia, mutta sinnikkäitä,” komppaa Jenna. Asennetta vaaditaan myös Aulikin mielestä: ”Ei kannata pelätä haasteita, niistäkin on aina porukalla selvitty. Jonkin verran homma vaatii fyysistä kuntoa ja sopeutuvaisuutta, jos suunnitelmat vaihtuvat lennosta.”