Avainsana: Vastuullisuus

Alltime on julkaissut vuoden 2024 vastuullisuuskatsauksensa. Tämä on Alltimen ensimmäinen julkaisu, jossa kerrotaan strategisesta kehityksestä ja vastuullisuustyön tuloksista Suomessa ja Ruotsissa. Katsaus sukeltaa yleistasolla Alltimen tärkeimpiin kehitysaskeliin ja valittuihin vastuullisuuden kohokohtiin ympäristön, sosiaalisen vastuun, hallinnon- ja talouden osa-alueilla, sekä asiakas- ja työntekijäkertomusten kautta. 

Vastuullisuus osana kasvustrategiaa 

”Liiketoimintamme jatkaessa kasvuaan, kasvaa myös tarve välittää enemmän tietoa julkisesti kehityksestämme ja hallintotavastamme. Ensimmäisen vastuullisuuskatsauksemme julkaisu on merkkipaalu toimintamme läpinäkyvyyden lisäämisessä”, sanoo konsernijohtaja Juha Murtopuro

Vastuullisuuskatsauksensa myötä Alltime valmistautuu EU-sääntelyyn ja CSRD-direktiivin velvoitteisiin. Vaikka raportointivaatimukset eivät vielä koske Alltimea, sen tavoite on kehittää raportointivalmiuksiaan kyseiseen suuntaan ja yritys on mm. toteuttanut kaksoisolennaisuusarvioinnin. 

”Etupainotteisella valmistautumisella pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin heidän omissa vastuullisuustavoitteissaan”, kertoo Alltime Groupin vastuullisuus-, markkinointi- ja viestintäjohtaja Antti Kalske.   

Keskeiset saavutukset 

Suomen toiminnot näkyvät vahvasti konsernin ensimmäisessä vastuullisuusraportissa. 

Keskeinen saavutus Suomessa on ollut Alltimelle myönnetyt ISO 9001-, 14001- ja 45001-sertifikaatit, jotka täydentävät yrityksen olemassa olevaa RALA-sertifiointia. Lisäksi Suomessa lanseerattiin Alltime Academy -oppimisalusta, yksinkertaistettiin oikeudellista yhtiörakennetta ja toteutettiin kaksoisolennaisuusarviointi yhdessä Ruotsin liiketoimintojen kanssa. Alltime kehitti vastuullisuuttaan myös sisällyttämällä alihankkijoiden päästöt Scope 3 -päästöihinsä ensimmäistä kertaa, otti käyttöön uusia työterveyden ja -turvallisuuden suorituskykymittareita ja laski verojalanjälkensä. 

”Suomen kannalta on erityisen hienoa, että juuri täällä olemme pilotoineet monia innovatiivisia ratkaisuja, kuten sähköiset työkoneet”, Murtopuro esittää.  

Tulevaisuuden tavoitteita  

Suomen organisaatio jatkaa vahvaa panostusta vastuullisuuteen mm. biodiversiteettipalveluiden ja sähköisten työkoneiden käytön laajentamisella. Lisäksi tavoitteet henkilöstön työturvallisuuden lisäämisessä ja kouluttamisessa sekä työvoiman monimuotoisuuden kasvattamisessa tulevat olemaan keskeisiä yrityksen kasvaessa ja laajentuessa. 

”Vastuullisuus on myös pieniä tekoja, joista kasvaa suuria virtoja. Jokainen alltimelainen vaikuttaa vastuullisuuteemme tekemällä turvallisuushavaintoja, säästämällä energiaa ja auttamalla asiakkaitamme heidän vastuullisuustavoitteissaan”, esittää HSEQ-päällikkö Oona Järvenpää.  

Tutustu englanninkieliseen vastuullisuuskatsaukseemme ”Sustainability highlights 2024”
Alltime Groupin sivuilla https://alltimegroup.com/sustainability/

Lisätietoja 
Antti Kalske, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group 
antti@alltimegroup.com +358 40 569 1534 

Alltime Group on liittynyt mukaan Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. Global Compact on maailman johtava yritysvastuualoite, johon yritykset voivat vapaaehtoisesti liittyä sitoutuessaan edistämään vastuullista liiketoimintaa. Tämä sisältää sitoumuksen YK:n kymmeneen ihmisoikeuksiin, työoloihin, ympäristönsuojeluun ja korruptionvastaiseen toimintaan liittyvään periaatteeseen, sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDGs) edistämiseen.

”Liittyminen YK:n Global Compact -aloitteeseen on ennen kaikkea viesti sidosryhmillemme sitoutumisestamme yritysvastuuseen kaikilla tasoilla. Vastuullisuus on yksi strategiamme neljästä painopistealueesta ja haluamme kehittyä siinä yhdeksi johtavista toimijoista alallamme. Siksi olemme aloittaneet uuden vaihteen vastuullisuustyössämme, josta tämä on yksi konkreettinen esimerkki,” sanoo Alltime Groupin henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Jaana Mäntymaa.

Alltime määrittää seuraavaksi, mitkä YK:n kestävän kehityksen periaatteista ovat toimintamme ja sidosryhmiemme kannalta olennaisimmat. Raportoimme edistymisestä ja periaatteiden toteutumisesta vastuullisuusraportissamme.

Lisätietoja

Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja
antti.kalske@alltime.fi
puh. 040 569 1534

Jaana Mäntymaa, henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja
jaana.mantymaa@alltime.fi 
puh. 0400 719 900

Alltime lyhyesti

Alltime hoitaa kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä, Hangosta Inariin. Alltimen tavoitteena on olla ennakoiva ja välittävä kumppani, joka helpottaa asiakkaiden elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 37 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 300 ihmistä. Sen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Alltimen omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.

Rakennetun elinympäristön kunnossapitoon erikoistunut Alltime on aloittanut systemaattisen yritysvastuullisuuden kehittämisen tavoitteenaan nousta Pohjoismaiden johtavaksi toimijaksi myös vastuullisuusmittareilla mitattuna.

Yritysvastuullisuus on ollut Alltimelle luonnollinen osa liiketoimintaa alusta alkaen. Elinympäristön kunnossapitäjänä yritys on tottunut huolehtimaan ympäristöstä ja pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa pienemmän hiilijalanjäljen jättämiseksi. Taloudellisesti kestävä liiketoiminta ja hyvä hallintotapa ovat myös olleet keskeisiä toimintaperiaatteita.

Systemaattinen lähestymistapa vastuullisuuteen

Kasvuyrityksenä Alltime on toiminut vastuullisesti enemmän luontaisesti kuin systemaattisesti. Nyt olemme ottaneet merkittävän harppauksen vastuullisuustyön johtamisessa ja mittaamisessa konsernitasolla.

Kuluneen vuoden aikana Alltime on alkanut systemaattisesti puhua vastuullisesta liiketoiminnasta ja tuoda esiin päivittäistä vastuullista työtä. Samalla Alltime korostaa, miten jokainen työntekijä voi vaikuttaa vastuullisuuteen omassa työssään.

Konkreettisia askeleita on otettu jo useita. Alltime on määritellyt virallisen vastuullisuuspolitiikkansa ja asettaa parhaillaan vastuullisuustavoitteitaan sekä niihin liittyviä seurattavia mittareita. Lisäksi olemme perustaneet kalustopäällikön roolin nopeuttamaan kalustokantansa sähköistämistä.

ESG-kehikko ohjaa kehitystyötä

Alltimen vastuullisuustyö rakentuu ESG-kehikon ympärille, jossa huomioidaan ympäristövastuu (E), sosiaalinen vastuu (S) ja hallinnollinen vastuu (G) sekä toiminnassa että kehityssuunnitelmissa.

Tärkeimpänä mittarina toimii hiilijalanjälki, jota yhtiö alkaa tästä vuodesta mitata laajemmin. Omien suorien päästöjen lisäksi seurantaan otetaan mukaan myös välilliset päästöt (Scope 3). Muita keskeisiä mittareita ovat nolla tapaturmaa -tavoitteen seuranta sekä sairaspoissaoloprosentti.

Taloudellinen vakaus ja kestävyys ovat edelleen keskiössä. Alltime pyrkii varmistamaan, että se pystyy noudattamaan kaikkea toimintaansa velvoittavia lakeja, säädöksiä ja sopimuksia.

Jatkuva kehittäminen

Henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Jaana Mäntymaa korostaa, että yritysvastuullisuus on jatkuvasti muuttuva tavoite. ”Vastuullisuus ei ole jotakin, missä tullaan valmiiksi. Kehitämme toimintaamme ja ajattelutapaamme yhdessä muuttuvan maailman kanssa ja sitoudumme vastuulliseen liiketoimintaan”, Mäntymaa toteaa.

Alltime viestii vastuullisuusasioista jatkossa entistä enemmän ja pyrkii huomioimaan vastuullisuustietoisuuden työntekijöiden työsuhteen koko elinkaaren ajan alusta alkaen.