Viherpalveluiden kehittäminen Alltimen Tampereen toimipisteessä sai uutta suuntaa, kun Noora Raitanen aloitti työssään viherkunnossapidon ja -rakentamisen työnjohtajana joulukuussa 2024. Raitanen rakentaa Alltimelle biodiversiteettistrategiaa ja johtaa viherpalveluiden kasvavaa tiimiä. Kun luonnonmukaisuus ja rakennettu ympäristö kohtaavat, syntyy jotain lumoavaa ja inspiroivaa.
Kerro hiukan taustastasi.
Aloitin urani kiinteistönvälittäjänä ja kiinteistönvälitystyössä vierähtikin muutaman vuoden sijaan 11 vuotta. Perhevapaiden aikana alanvaihto kypsyi ja lopulta pääsin opiskelemaan unelmaani eli Hämeen ammattikorkeakouluun rakennetun ympäristön hortonomiksi. Siellä fokuksena ovat viheralueiden suunnitteluun, rakentamiseen, kunnossapitoon ja hallinnointiin liittyvät prosessit sekä luonnon- ja viherrakentamisen kasvit ja niiden kasvupaikkavaatimukset. Opinnot alkoivat lähes neljä vuotta sitten, mutta itse rakkaus viheralueisiin lähti jo lapsuudesta. Aikuisiällä viheralueet ovat alkaneet kiinnostaa pintaakin syvemmältä ja hortonomiopinnot ovat odotetusti vieneet mennessään. Viherkunnossapidosta innostuin Tampereen infralla, jossa työskentelin työhön osallistuvana työnjohtajana ennen Alltimelle siirtymistä.
Miten päädyit Alltimelle?
Työt Alltimella aloitin joulukuussa 2024. Päädyin tänne kiinnostuksestani kehittää ja päästä luomaan Tampereelle uutta viherpalvelukokonaisuutta. Mahdollisuus olla osa Alltime Tampereen vahvaa kasvutarinaa kiehtoi eikä sitä voinut ohittaa. Työstän tällä hetkellä Alltimelle opinnäytetyönäni biodiversiteettistrategiaa viherkunnossapitoon. Tavoitteena on luoda uutta toimintaympäristöä varten biodiversiteettistrategia, kun Tampereen toimipiste laajentaa palveluvalikoimaansa viherkunnossapitoon. Biodiversiteettistrategia on parhaimmillaan yrityksen yleinen näkökanta, yhtenäistää työnjohdon näkemykset ja helpottaa työnohjausta, määrittelee viherkunnossapidon työntekijöiden työntekoa, vahvistaa yrityksen vastuullisuutta asiakkaiden ja tilaajien näkökulmasta sekä auttaa palvelujen myynnissä ja markkinoinnissa. Lisäksi vastuullisten arvojen mukainen biodiversiteettistrategia auttaa yritystä erottautumaan kilpailijoista.
Millaista on viherkunnossapidon ja -rakentamisen työnjohtajan arki Alltimella Tampereella?
Arkeni Alltimella on aika työntäyteistä eli suunnittelen tulevaa kasvukautta ja viherpalveluitamme. Sään mukaan olen toki myös tarvittaessa esimerkiksi auraamassa ja hiekoittamassa. Lisäksi tapaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä hoidan toki rekrytointiprosessia viherpalveluiden tiimiimme. Työ on erittäin monipuolista ja mielenkiintoista eikä mikään päivä ole samanlainen. Kesän lähestyessä pääsen laittamaan kädet multaan eli tekemään myös viherkunnossapitoa ja -rakentamista käytännössä.
Mikä on parasta viherkunnossapidon ja -rakentamisen työnjohtajan työssä?
Työ on mukava yhdistelmä eri puolia: pääosin fyysistä työtä ulkona, johon sekoittuvat sopivasti työnjohdolliset tehtävät toimistossa. Viherkunnossapidon ja -rakentamisen työnjohtajan tehtävä on myös luovaa, sillä saan käyttää paljon omia ideoita ja ajatuksia.
Mieleenpainuvin työpäiväsi tai hetki työurallasi Alltimella?
Kaikki ne onnistumisen hetket, kun olen päässyt tulevan kasvukauden suunnittelussa taas yhden askeleen eteenpäin, ovat painuneet mieleen.
Mitkä taidot ovat tärkeitä viherkunnossapidon ja -rakentamisen työnjohtajan työssä?
Ihmissuhdetaidot ovat mielestäni yksi tärkeimmistä: ilman niitä ei ole työnjohtajaa. Sen lisäksi ammatillinen osaaminen ja innostus kehittää. Työnjohtajalla on tärkeä rooli saada työntekijät loistamaan parhaimmalla mahdollisella tavalla – siihen jos johonkin tarvitaan ihmissuhdetaitoja.
Mikä motivoi ja innostaa sinua työssäsi?
Viherala on minulle intohimo, ikään kuin elän ja hengitän sitä. Minua kiehtoo kokonaisuus, jossa leikitellään luonnonmukaisuuden ja rakennetun ympäristön yhdistelmällä. Luonto ja kasvillisuus on lumoava maailma, joka inspiroi ja innostaa.
Miksi viihdyt juuri Alltimella?
Meillä on Tampereella todella hauska porukka ja täällä on helppo viihtyä. Alltime on raikas ja moderni työympäristö. Pidän myös siitä, että toimimme arvojemme mukaisesti ketterästi eli ideoita pystytään toteuttamaan nopeasti. Lisäksi vapaus luovuuteen ja tekemiseen ovat kohdillaan: esihenkilö antaa kehykset tekemiselle ja minä voin vapaasti maalata niiden sisällä.
NÄIN NOORA HOITAA TÄMÄN
Vapaa-aika: Liikkuu luonnossa, käy salilla, hoitaa puutarhaa ja viettää aikaa lasten kanssa (esimerkiksi luonnossa liikkuen ja retkeillen).
Selviytyminen autiolla saarella: Kirja, kylmä raikas juoma ja aurinkotuoli, jossa ottaa rennosti.
Ystävän yllättäminen: Vie ystävän kivaan paikkaan syömään, jossa on upeat maisemat ja luonto lähellä.
Alltimen palveluvalikoimaan Tampereen alueella kuuluvat tammikuusta 2025 alkaen myös viherpalvelut. Palveluvalikoima tulee sisältämään viherkunnossapidon ja -rakentamisen, istutustyöt, vieraslajien torjunnan sekä leikki- ja liikunta-alueiden tarkastukset.
“Saimme joukkoomme vahvistusta uuden työnjohtaja Noora Raitasen myötä ja nyt meillä on mahdollisuus laajentaa toimintaamme viherpalvelujen tuottamiseen”, kertoo Tampereen aluepäällikkö Timo Turkkinen.
Raitanen on toiminut ennen Alltimeen siirtymistään mm. työhön osallistuvana työnjohtajana ja vihertyöntekijänä. Hänelle on kertynyt vahvaa kokemusta etenkin keskustan viheralueiden kunnossapidosta.
”Muodostamme kilpailueduksemme innostuneen ja aikaansaavan tiimin, jolla hoidamme kohteet tehokkaasti ja ammattitaitoisesti. Käyttämämme kalusto tuo myös lisäarvoa niin asiakkaillemme kuin tiimillemme, sillä akkukäyttöisyys lisää melunhallintaa työalueella”, Raitanen esittää.
Alltimen laaja osaaminen kiinteistö- ja siivouspalveluissa luo uusille palveluille asiakkaita hyödyttävän ja kokonaiskuvaa tarkastelevan lähestymistavan. Kunnianhimoinen suhtautuminen vastuullisuuteen tulee myös näkymään Tampereen viherpalveluissa:
“Suositaan kotimaisia kasvilajeja, luodaan elinympäristöjä pölyttäjille, jätetään tarvittaessa lahopuita monimuotoisuuskohteiksi ja käytetään mahdollisuuksien mukaan luonnonmukaisia materiaaleja. Pyrimme lisäksi tukemaan toiminnassamme kaupunkien viherkerroinmenetelmiä, joiden tavoitteena on lisätä kaupunkivihreää ja hulevesien luonnonmukaista hallintaa tiivistyvässä kaupunkirakenteessa”, Raitanen kertoo.
Alltimelle onnistuneet viherpalvelut merkitsevät määräystenmukaista toimintaa luontoa kuunnellen.
Lisätietoja
Timo Turkkinen, Kiinteistö ja siivouspalvelut, Tampereen alue 041 318 3323 timo.turkkinen@alltime.fi
Noora Raitanen, työnjohtaja viherkunnossapito ja -rakentaminen, Tampereen alue 044 773 1281 noora.raitanen@alltime.fi
Marraskuun pimeys ja talven lähestyminen tuovat haasteita monelle suomalaiselle työntekijälle. Erityisesti ulkotöissä työskentelevät kohtaavat paitsi pimeyden, myös kylmän, liukkaan ja lumisen sään tuomat haasteet. Alltimen työntekijöistä 13 % työskentelee talvisin ulkoalueilla. Nämä talven sankarit mm. kuormaavat ja kuljettavat lunta, hoitavat jääkenttiä, hiekoittavat kulkuväyliä ja hoitavat vesiväyliä.
Talviolosuhteet haastavat kaikkia kiinteistö- ja infra-alan työntekijöitä. Rajallisen valon määrä vaikeuttaa ulkona työskentelyä ja heikko valaistus voi lisätä työtapaturmien riskiä sekä hidastaa työntekoa. Lisäksi pimeys voi vaikuttaa vireystilaan ja tarkkaavaisuuteen, lumi sekä jää tekevät pinnoista liukkaita, minkä lisäksi sateet, tuuli ja nopeat lämpötilanvaihtelut voivat vaikeuttaa ulkotöiden suunnittelua ja toteutusta. Alltimella työntekijät ovatkin talven sankareita, joiden työturvallisuus, -terveys ja työn mielekkyys ovat meille ensiarvoisen tärkeitä.
Reimarin eli merimerkin asennus osana vesiväylän hoitoa.
Arvot ohjaavat arvokasta työtä
Henkilöstöjohtaja Jaana Mäntymaan mukaan Alltimen arvot, luotettavuus, ketteryys, joukkuepeli ja ammattitaito, ohjaavat työn tukea vuodenajasta riippumatta.
”Meille on erittäin tärkeää, että työntekijämme voivat luottaa meihin työnantajana ja voimme tarjota heille ketterästi tukea. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kattavia työterveyspalveluja, jotka huomioivat sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin. Työterveyspalvelumme sovelluksella apua saa mihin vuorokauden aikaan tahansa”, Mäntymaa kertoo.
Talviaikaan kasvava työturvallisuusriskien määrä on ilmeistä, mutta Alltime panostaa fyysisen terveyden lisäksi riskien minimoimiseen psyykkisessä terveydessä.
“Esihenkilötyössä meillä on käytössä välittävän johtamisen malli ja psyykkinen hyvinvointi on osa ns. MIKO (Motivoidu, Innostu, Kokeile ja Onnistu)-keskusteluja. Lisäksi esihenkilöt käyttävät varhaisen tuen mallia, joka on rakennettu yhdessä työyhteisömme ja työterveyshuollon kanssa. Työkyvyn vaihtelu on luonnollinen osa työelämää ja arki ei aina toimi normaalisti. Jos tilanne pitkittyy ja ongelmat toistuvat, niihin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varhainen tuki on tiivistä yhteistyötä työntekijän kanssa ja arkea helpottaviin asioihin halutaan etsiä yhdessä ratkaisuja”, Mäntymaa avaa.
Alltimessa satsataan myös työntekijöiden ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.
”Tarjoamme säännöllisesti koulutuksia ja kehittymismahdollisuuksia. Tämä ei koske vain ammatillista osaamista, vaan myös työhyvinvointiin liittyviä taitoja. Talven sankarit ja kesän mestarit ovat meillä yhtä lailla osa joukkuetta, jonka tavoitteena on mielekäs työ ympäri vuoden.”
Pinaattia ja pulleita pipoja
Millaisia vinkkejä Alltimen työntekijöillä on infra- ja kiinteistöalan työntekijöiden talvisen työn haasteisiin? Oikeanlainen varustus ja mm. pulleat eli lämpimät pipot ovat ainakin kohdillaan mutta jos kaamosaika vie voimat niin auttaako Kippari-Kallen konsti eli annos pinaattia?
”Ei tuo ainakaan itselläni toimi”, naurahtaa Rovaniemellä auraustöitä tekevä Marko Myöhänen. ”Karkkia sen sijaan kuluu kyllä talvisin ja jonkin verran energiajuomiapakko myöntää.”
Myöhänen on tehnyt auraustöitä jo 30 vuotta ja on tottunut talviajan haasteisiin. Pimeys ei pohjoisessa kasvaneen Myöhäsen mielialaa juurikaan hetkauta, mutta toki liukkailla keleillä on oltava mieleltään varovaisempi ja valppaampi. Ulkotöiden suurin haaste talvisin tarkoittaa sään vaihteluiden mukaisia vaihtelevia työvuoroja sekä etenkin yötöitä. Työssä jaksamiseen auttaa Myöhäsen mukaan huumori ja oikeanlainen asenne.
”Huumorini kukkii nimenomaan yöaikaan eikä väsyneenä tason edes tarvitse olla kovin korkea”, Myöhänen vitsailee. ”Asenteestahan se jaksaminen on kiinni. Keskityn siihen, että kesällä saa ottaa rennommin.”
Samoilla linjoilla on myös Oulun ja Raahen aluepäällikkö Harri Väänänen.
”Paras vinkkini mielekkääseen työhön on vuodenaikojen ja työn luonteen hyväksyminen. Talvella työ on raskaampaa kuin kesällä mutta keskityn itse siihen, että kevät tulee pian.”
Lumen aurausta Sodankylässä.
Alltime valittiin Turun kaupungin kilpailutuksessa huolehtimaan Turun keskusta-alueen kiinteistöjen ja ulkoalueiden, sekä teknisten järjestelmien hoito- ja huoltotöistä. Palvelusopimus alkaa 1.11.2024 ja sen arvo on noin 1.5 miljoonaa euroa vuodessa.
Kilpailutukseen kuului kolme erillistä osa-aluetta: keskusta-alueen länsipuoli, itäpuoli sekä erityiset kohteet. Alltime tulee vastaamaan esimerkiksi kilpailutusalueiden koulujen, päiväkotien, oppilaitoksien sekä muiden kaupungin kiinteistöjen sujuvasta ja huolettomasta arjesta. Erityiset kohteet pitävät sisällään esimerkiksi palo- ja pelastuskiinteistöjä.
”Kilpailutusvoitto kaikissa kolmessa osa-alueessa oli meille hieno ja tärkeä asia. Loppusyksyllä alkavat uudet sopimukset ovat ensimmäisiä isompia sopimuskokonaisuuksia, jotka startataan Alltimen brändillä ja toimintamallilla ja Alltime näkyy jatkossa entistä vahvempana Turun katukuvassa,” sanoo Sanna Lehtinen, Turun kiinteistöpalvelujen palvelujohtaja, Alltime Suomi.
Kyseessä on Alltimen ensimmäinen tämän mittakaavan kilpailutuksen voitto Turun talousalueella, jonne se laajeni aiemmin kesällä 2024 hankkimalla Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoiminnot. Tämä Alltimen uusi alueyksikkö tarjoaa Turun alueella erityisesti teollisuudelle, liikekiinteistöille, toimitiloille, taloyhtiöille ja julkisille asiakkaille monipuolisia kiinteistö- ja siivouspalveluja.
Lisätietoja
Antti Kalske, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi p. 040 569 1534
Alltime lyhyesti:
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime Suomi laajenee Pirkanmaalle ostamalla monipuolisia kiinteistöpalveluja Tampereen talousalueella tarjoavan Tampereen Talopalvelut Oy:n (Tampa). Tampan liikevaihto alkaneella tilikaudella on yli 2 miljoonaa euroa ja kaupan mukana Alltimelle siirtyy noin 30 henkilöä, jotka muodostavat jatkossa Alltimen Tampereen alueyksikön. Kauppa vahvistaa Alltimen maantieteellistä kattavuutta Suomessa, jossa sillä on nyt vahva jalansija kuudessa suurimmassa kaupungissa sekä Lapin alueella.
Tampan toimitusjohtajana toiminut Timo Turkkinen jatkaa Alltimen Pirkanmaan alueesta vastaavana. Tampereen Talopalvelut Oy tullaan sulauttamaan Alltime Suomi Oy:hyn pian, jolloin Tampan henkilöstö siirtyy Alltime Suomi Oy:n palvelukseen, ja Tampan asiakkaat siirtyvät Alltime Suomi Oy:n asiakkaiksi.
”Pirkanmaa on ollut keskeinen puuttuva pala kasvutarinassamme, ja siksi onkin hienoa päästä toivottamaan uudet asiakkaat sekä alltimelaiset tervetulleiksi Tampereen talousalueelta. Tampan oston myötä olemme strategian mukaisesti läsnä isoimmissa kasvukeskuksissa ja yhä vahvemmin valtakunnallinen kumppani asiakkaillemme, joka pystyy palvelemaan monipuolisesti ympäri maata,” kommentoi Jussi Virtanen, liiketoimintajohtaja, Alltime Suomi Oy.
”Tampan kasvutarina Pirkanmaalla jatkuu nyt entistä suurempana ja vahvempana, kun yhtiön toiminnoista tulee osa Alltime Suomea. Omalta osaltani kiitos Tampan asiakkaille ja hyvälle henkilöstölle menneistä vuosista ja menestystä tulevaan,” sanoo Heikki Penttilä, hallituksen puheenjohtaja, Tampereen Talopalvelut Oy.
”Tampa on kahdessa vuodessa saanut hyvän jalansijan Pirkanmaalla ja kasvanut nopeasti. Yhtiön kasvumahdollisuuksien optimointi vaatii kuitenkin lisäinvestointeja ja arvioimme, että nyt oli oikea aika siirtää Tampa osaksi Alltimen kasvutarinaa,” jatkaa Tampan aiemman pääomistajan Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro.
”Alltime Suomen kasvu tulee jatkumaan Tampereen talousalueella aktiivisella myynnillä taloyhtiöistä teollisuusasiakkaisiin ja liikekiinteistöistä julkiselle puolelle. Mahdollisesti kasvua vauhditetaan lisäyrityskaupoilla alueelta,” jatkaa Jussi Virtanen. ”Lisäksi samalla allekirjoitettu yhteistyösopimus Tamhockey Oy:n (Tappara) ja Alltime Suomi Oy:n välillä jatkaa Tampan ja Tapparan aikana toiminutta yhteistyötä myös Alltimen aikana ja tuo kasvavassa määrin kasvu- ja yhteistyömahdollisuuksia alueella.”
Yrityskauppa Tampereen Talopalvelut Oy:n omistajien ja Alltime Suomi Oy:n välillä on toteutettu 22.8.2024.
Antti Kalske, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi p. 040 569 1534
Alltime lyhyesti:
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime tiedotti 26.4.2024 sopineensa Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoimintojen ostamisesta. Liiketoimintakauppa edellytti Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksynnän. KKV on tiedottanut 6.5.2024 hyväksyneensä liiketoimintakaupan, jonka täytäntöönpanopäivä on 1.7.2024. Tällöin Arkealta siirtyvät liiketoiminnot liittyvät osaksi Alltimea ja muodostavat sen Länsi-Suomen alueyksikön. Alltime pystyy siten heinäkuusta alkaen palvelemaan asiakkaita myös Turun alueella kiinteistö- ja siivouspalveluissa.
”Olen tyytyväinen KKV:n nopeasta hyväksymispäätöksestä. Sen myötä pääsemme konkreettisemmin suunnittelemaan Arkealta siirtyvän henkilöstön liittymistä osaksi Alltimea,” sanoo Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group. ”Arkealta siirtyvillä on tärkeä rooli jalansijamme rakentamisessa ja kasvattamisessa Länsi-Suomessa. Alltimella on useita valtakunnallisesti toimivia asiakkaita, joita pystymme jatkossa palvelemaan laadukkaasti myös Turun alueella.”
”On hienoa, että hyväksyntä liiketoimintakaupalle saatiin näin nopeasti. Tämä helpottaa asiasta viestintää henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Muutostilanteessa on tärkeää, että siirtyvä henkilöstö saa mahdollisimman paljon tietoa muutokseen liittyvistä asioista ja sen vaikutuksista omaan työhön,” sanoo Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy.
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Alltime on allekirjoittanut sopimuksen Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoimintojen ostamisesta. Liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa vuodessa.
Kauppa edellyttää Kuluttaja- ja kilpailuviraston (KKV) hyväksyntää, jonka jälkeen suunniteltu ajankohta kaupan toimeenpanolle on 1.7.2024. Toimeenpanon yhteydessä Arkean kiinteistöpalvelu- ja siivousliiketoiminnat, joissa työskentelee noin 400 henkilöä, siirtyvät osaksi Alltimea muodostaen sen Länsi-Suomen alueyksikön. Alltimella ei ole ennestään toimintaa alueella.
“Haluan toivottaa uudet asiakkaat sekä alltimelaiset lämpimästi tervetulleeksi. Odotan, että pääsemme yhdessä rakentamaan myös Turun alueella toiminnastamme menestystarinaa,” sanoo Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group. ”Valtakunnallisen kattavuuden vahvistaminen Suomessa ja Ruotsissa on tärkeä osa strategiaamme, joka tähtää Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Arkean liiketoiminta istuu erinomaisesti Alltimelle, sillä meillä ei ole ennestään päällekkäistä liiketoimintaa Länsi-Suomessa.”
”Arkealla on arvostettu asema luotettavana toimijana kiinteistö- ja siivouspalveluissa Turun talousalueella. Uskon, että ketterä ja vahvasti kehittyvä Alltime yhdessä Arkean osaavien työntekijöiden kanssa pystyy kehittämään Arkean liiketoiminnan seuraavalle tasolle. Haluan myös kiittää kaikkia arkealaisia kuluneista vuosista,” sanoo Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy.
Liiketoimintakaupan toimeenpanon jälkeen Alltimen henkilöstömäärä yli kaksinkertaistuu Suomessa. Alltime Group työllistää toimeenpanon jälkeen yhteensä noin 1000 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa, ja sen pro forma -liikevaihto on lähes 90 miljoonaa euroa.
Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.
Miten saadaan yli miljoona matkustajaa kuukaudessa kulkemaan sujuvasti lennoilleen samalla, kun tavoitellaan lentoasemalla toimivan kaluston hiilipäästöjen minimoimista? Finavialla haastetta lähestytään kokonaisvaltaisesti, ja tässä Alltimen kunnossapidollakin on ollut tärkeä rooli jo useamman vuoden ajan. Siksi voit bongata talvikaudella alueelta mm. ensimmäisen tuotantokäytössämme olevan täyssähköisen pyöräkuormaajan!
Lentoasemayhtiö Finavian tavoitteena on tarjota erinomainen asiakaskokemus yli miljoonalle kuukausittain Helsinki-Vantaan lentokentällä asioivalle asiakkaalleen, sekä saavuttaa nettonollapäästöt omassa toiminnassaan vuonna 2024. Hyvä asiakaskokemus lähtee liikkeelle jo lentoasemalle saavuttaessa. Siksi lentoaseman ulkoalueiden kunnossapidosta vastaavalla Alltimella on tärkeä rooli edesauttaa lukemattomien taksia, bussia tai omaa autoa käyttävien matkustajien sujuvaa saapumista ja kotiinpaluuta.
”Haluamme tarjota jokaiselle matkustajalle hyvän ja sujuvan asiakaskokemuksen, ja Alltime on siinä tärkeässä roolissa ylläpitämässä Helsinki-Vantaan ulkoalueiden kunnossapitoa. Yhteistyökumppanina Alltime on nopea reagoimaan palautteisiimme, ja tilaamamme erityistyöpyynnöt ovat onnistuneet hyvin,” kuvaa Pyry Pennanen, Helsinki-Vantaan lentoaseman kunnossapitopäällikkö, Finavia, jo useamman vuoden jatkunutta yhteistyötä.
Finavian toiminta Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut hiilineutraalia vuodesta 2017. Kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet puolestaan heijastuvat myös Finavian odotuksiin yhteistyökumppaneita kohtaan. Esimerkiksi hankinnat ja palveluntuottajien valinnat tehdään taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövastuutekijät huomioiden.
”Kunnossapidon kalustossamme käytämme uusiutuvia polttoaineita tai sähköistä kalustoa. Meille on tärkeää, että myös kumppanimme tekevät aktiivisesti toimia kestävän lentoliikenteen edistämiseksi,” Pennanen kertoo. ”Edistämme vastuullisia hankintoja eettisten periaatteidemme kautta ja tavoitteemme on, että keskeiset toimittajamme, mukaan lukien Alltime, noudattavat periaatteitamme ja hankimme palveluita, jotka on tuotettu taloudelliset-, sosiaaliset- ja ympäristövastuutekijät huomioiden.”
Yhtenä konkreettisena esimerkkinä haasteeseen vastaamisesta Alltime on pilotoinut sähköisen pyöräkuormaajan käyttöä Helsinki-Vantaan ulkoalueilla talvella 2024. Kyseessä on ensimmäinen Alltimen tämän kokoluokan sähköinen työkone tuotantokäytössä, vaikka autokannan ja pienempien työkoneiden muuntaminen sähköisiksi on ollut käynnissä jo pidempään. Käyttökokemusten kautta arvioidaan sähköisten työkoneiden käyttöä myös jatkossa.
Kiinteistöalalta voi löytyä hienoja uramahdollisuuksia monenlaisilla taustoilla. Alltimen työyhteisöön kuuluu tälläkin hetkellä esimerkiksi vuosikymmenten kokemuksen omaavia alan konkareita, tuoreita alanvaihtajia, vuosittain palaavia kausityöntekijöitä, työharjoittelussa olevia opiskelijoita ja osatyökykyisiä työntekijöitä. Kaikki tuovat oman tärkeän panoksensa pitäessämme huolta arkemme tärkeimmistä elinympäristöistä.
Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on Joni Ranta, joka on pidetty osa porukkaa Helsingin diakonissalaitoksen (HDL) asiakkuuden tiimissä pääkaupunkiseudulla. Myös Joni viihtyy porukassa, kuten hän ytimekkäästi kuvaa: ”Työkaverit ovat mukavia ja auttavat tarvittaessa.” Hän on työskennellyt Alltimella noin vuoden verran, tällä hetkellä kolmena päivänä viikossa.
Jonin työhönvalmentaja Tuetun työllistämisen palvelusta kertoo, että hänen tiensä vei Alltimelle hänen suorittaessaan Työhön ja itsenäiseen elämään valmistavan koulutuksen (TELMA). Koulutuksen aikana hän teki kolme harjoittelujaksoa Alltimella, minkä jälkeen ryhdyttiin selvittämään mahdollisuutta työllistymiselle. Joni pääsi työhönvalmennukseen, jonka tarkoitus on tukea esimerkiksi osatyökykyisten työnhakijoiden pääsyä työelämään auttamalla mm. paperiasioiden hoitamisessa.
Sittemmin työ on tuonut hänelle mm. sosiaalista merkityksellisyyttä ja fyysistä kuntoa. ”Töissä on mukavaa, kun siellä saa uusia kavereita ja samalla kunto nousee,” Joni vinkkaa. ”Parasta ovat erilaiset työtehtävät, kun käymme myös muissa kohteissa. Olen saanut esimerkiksi leikata nurmikkoa koneella ja puhaltaa lehtiä puhaltimilla.”
Alltime jatkaa kasvuaan pääkaupunkiseudulla ostamalla Kiinteistöpalvelu Aria Oy:n. Aria on Pohjois-Helsingissä, Vantaalla ja Sipoossa toimiva paikallinen kiinteistöhuollon, kunnossapidon ja ulkoalueiden puhtaanapidon tarjoaja. Sen liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskentelee 6 henkilöä.
”Olemme määrätietoisesti sekä kehittäneet toimintaamme, että yritysostojen kautta luoneet kattavaa paikallista verkostoa pääkaupunkiseudulla. Olen innoissani päästessäni toivottamaan tervetulleeksi Kiinteistöpalvelu Arian osaavat tekijät, jotka vahvistavat tiimiämme ja tarjoavat erinomaiset tukikohdat Pohjois-Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueille,” sanoo Alltime Kiinteistöpalvelujen liiketoimintajohtaja Jussi Virtanen. ”Meillä on nyt erinomainen asema tarjota niin Helsingin, Vantaan kuin Espoonkin alueilla aidosti paikallista kiinteistöpalvelua, jossa kalusto ja ammattitaitoiset kiinteistönhoitajat ovat valmiiksi lähellä kohteita.”
”Minulle on jo muutaman vuoden ajalta muodostunut kuva Alltimesta reippaasti ja ammattitaidolla hommansa hoitavana toimijana, kun olemme auranneet lumia samoilla alueilla. Jatkan tutun huoltotiimimme kanssa ihmisten arjessa mukanaoloa, ja olen luottavainen, että yhdessä pystymme kehittämään palveluamme entisestään,” kertoo Aaro Jaakkola, toimitusjohtaja, Kiinteistöpalvelu Aria Oy.
Lisätietoja
Jussi Virtanen, liiketoimintajohtaja, Alltime Kiinteistöpalvelut jussi.virtanen@alltime.fi puh. 050 390 6406
Antti Kalske, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alltime Group antti.kalske@alltime.fi puh. 040 569 1534
Alltime lyhyesti
Alltime hoitaa kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä, Hangosta Inariin. Alltimen tavoitteena on olla ennakoiva ja välittävä kumppani, joka helpottaa asiakkaiden elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 37 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 300 ihmistä. Sen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Alltimen omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa.