Alltime voitti Turun kaupungin keskusta-alueen kiinteistöpalvelujen kilpailutuksen 

Kiinteistöpalvelut

Alltime valittiin Turun kaupungin kilpailutuksessa huolehtimaan Turun keskusta-alueen kiinteistöjen ja ulkoalueiden, sekä teknisten järjestelmien hoito- ja huoltotöistä. Palvelusopimus alkaa 1.11.2024 ja sen arvo on noin 1.5 miljoonaa euroa vuodessa. 

Kilpailutukseen kuului kolme erillistä osa-aluetta: keskusta-alueen länsipuoli, itäpuoli sekä erityiset kohteet. Alltime tulee vastaamaan esimerkiksi kilpailutusalueiden koulujen, päiväkotien, oppilaitoksien sekä muiden kaupungin kiinteistöjen sujuvasta ja huolettomasta arjesta. Erityiset kohteet pitävät sisällään esimerkiksi palo- ja pelastuskiinteistöjä. 

”Kilpailutusvoitto kaikissa kolmessa osa-alueessa oli meille hieno ja tärkeä asia. Loppusyksyllä alkavat uudet sopimukset ovat ensimmäisiä isompia sopimuskokonaisuuksia, jotka startataan Alltimen brändillä ja toimintamallilla ja Alltime näkyy jatkossa entistä vahvempana Turun katukuvassa,” sanoo Sanna Lehtinen, Turun kiinteistöpalvelujen palvelujohtaja, Alltime Suomi. 

Kyseessä on Alltimen ensimmäinen tämän mittakaavan kilpailutuksen voitto Turun talousalueella, jonne se laajeni aiemmin kesällä 2024 hankkimalla Arkea Oy:n kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoiminnot. Tämä Alltimen uusi alueyksikkö tarjoaa Turun alueella erityisesti teollisuudelle, liikekiinteistöille, toimitiloille, taloyhtiöille ja julkisille asiakkaille monipuolisia kiinteistö- ja siivouspalveluja.  

Lisätietoja  

Antti Kalske, markkinointi-​, viestintä-​ ja vastuullisuusjohtaja, Alltime Group 
antti.kalske@alltime.fi 
p. 040 569 1534 

Alltime lyhyesti:   

Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa. 

Jaa somessa